Oliver Helander teki erityishavainnon Toni Keräsestä juuri ennen ennätyskisaa

Oliver Helander huomasi jo verryttelykentällä, että Toni Keränen on iskussa: "Ei yleensä heitetä niin kovaa" 2:28
Oliver Helander kommentoi kisaansa ja kertoo Toni Keräsestä tekemistään huomioista.

Oliver Helander huomasi juuri ennen Paavo Nurmi Gamesin keihäskilpailua, että Toni Keränen on iskussa. Keränen oli ja heitti Turussa tiistaina uuden ennätyksensä.

Intian olympiakultamitalisti Neeraj Chopran (85,97) voittamassa kisassa toiseksi heitti Keränen ennätyskaarellaan 84,19. Helander jäi niukasti taakse kolmanneksi 83,96 metrin laakilla.

Tuoreen EM-pronssimitalisti Helanderin mietteet omasta rupeamasta Turussa jakautuivat.

– Teknisesti oli kyllä aika surkeaa, mutta tulokseen ihan ok-tyytyväinen. Jos nyt huonona päivänä menee tuohon, on ihan ok. Tietysti olisin halunnut heittää vähän paremmin. Ei tänään, Helander pui.

Helanderista tuntui, että "vähän kaikki" mätti teknisesti.

– Ei tuntunut kovin hyvältä heittäminen kisassa. Siinä on kyllä aika paljon parannettavaa.

Helander luottaa, että tekniikkakin jälleen petraantuu kauden jatkuessa kohti Pariisin olympialaisia.

– Ei se vaadi mitään isoja muutoksia, mutta pikkujutut merkitsevät aika paljon keihäänheitossa.

"Verkkakentällä ei yleensä heitetä niin kovaa"

Toni Keränen heitti keihään komeasti uuteen ennätykseensä: "Vihdoinkin-fiilis" 2:20
Tästä kuulet Toni Keräsen kommentit uuden ennätyksensä jälkeen.

Helander ilahtui Toni Keräsen uudesta ennätyskisasta. Vastikään Rooman EM-kisoissa kymmenenneksi sijoittuneen Keräsen aiempi rekordi oli 82,89 vuodelta 2022, mutta nyt keppi singahti parhaalla 84,19 metriin.

– Se näytti kyllä todella hyvältä. Näki heti verkkakentällä, että Toni on iskussa tänään, Helander sanoi ja avasi vielä tätä huomiotaan jatkokysymyksen jälkeen:

– Näytti siltä, että käsi käy. Verkkakentällä nyt ei yleensä heitetä niin kovaa. Jotenkin huomasin, että Toni on hyvässä lyönnissä tänään. Se näkyi myös kilpakentällä.

Keräsen kisan paras syntyi neljännellä kierroksella. Ensimmäisillä kahdella heitollaan hän kiskaisi jo yli 82-metriset siivut.

– On kyllä todella hienoa, että Toni onnistuu noin hyvin.

Helander pitää jälleen kiristynyttä kotimaista kilpailua mieluisana asiana.

– Välillä on ollut ihan ok-kisoja. On hyvä, että tulee uusia, jotka heittävät vähän pidemmälle. On hyvä, jos on kovatasoiset kisat myös kotimaassa.

Helanderilla on nimissään kauden kotimainen kärkitulos 85,75, jonka hän heitti EM-pronssikisassaan viime viikolla Roomassa.

Olympiavoittaja Neeraj Chopra harmitteli Turun keliä: "Hiukan kylmä minulle" 2:00
Olympiavoittaja Neeraj Chopra harmitteli Turun keliä: "Hiukan kylmä minulle."

Lue myös:

    Uusimmat