Olkiluoto 3:n käyttöönotto viivästyy taas – sähköntuotannon määrä alkaa keväällä 2021, valmista piti tulla jo vuonna 2009

1:50img
Helmikuussa uutisoitiin Säteilyturvakeskuksen puoltavan käyttölupaa Olkiluoto 3 -ydinvoimalalle.
Julkaistu 19.12.2019 12:19

MTV UUTISET – STT

Viivästykset viivästysten päälle leimaavat kymmenen vuotta myöhässä olevaa projektia.

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan sähköntuotannon käynnistyminen viivästyy taas.

Säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa maaliskuussa 2021, kertoo Teollisuuden Voima TVO.

Aiemman aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon oli määrä alkaa syyskuussa 2020.

Lue myös: KHO hylkäsi valitukset Olkiluodon kolmosreaktorin käyttöluvasta

Projekti on kärsinyt jo vuosia jatkuvista viivästyksistä.

Tuorein viivästys johtuu hitaasti edenneistä järjestelmätestauksista ja varaosapuutteista, TVO kertoo tiedotteessa.

– Lukuisista viivästymisistä johtuen joudumme myös huoltamaan valmiiksi asennettuja laitteita ja komponentteja varmistaaksemme laitosyksikön sujuvan käynnistämisen ja käytön, sanoo projektijohtaja Jouni Silvennoinen.

Olkiluodon kolmosreaktorin piti alun perin valmistua vuonna 2009.

TVO kaavaili aikanaan myös neljännen reaktorin rakentamista Eurajoen Olkiluotoon.

Monet vaikeudet ja viivästykset kolmosreaktorin rakentamisessa johtivat kuitenkin lopulta siihen, että vuonna 2015 yhtiö päätti olla hakematta nelosreaktorille rakentamislupaa sen periaatepäätöksen voimassaoloaikana.

Tuoreimmat aiheesta

Olkiluoto