Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan säännöllinen sähköntuotanto siirtyy jälleen kauemmas tulevaisuuteen.
Teollisuuden Voima (TVO) kertoo, että säännöllinen sähköntuotanto siirtyy kolmella kuukaudella kesäkuuhun 2022. Syynä on turbiinilla toteutettujen tarkastustoimenpiteiden laajentuminen.
Reaktorin käynnistyksen on tarkoitus tapahtua tammikuussa ja sähköntuotanto aloittaa helmikuussa.
Ylimääräisestä huolto- ja tarkastustoimesta kerrottiin viime kuussa. Silloin kerrottiin säännöllisen sähköntuotannon lykkääntyvän kuukaudella. TVO on saanut tiedon huoltotoimien laajentumisesta ja siitä aiheutuvasta viivästyksestä laitostoimittaja Areva-Siemensiltä.
Lukuisista myöhästymisistä kärsinyt yksikkö on ollut rakenteilla vuodesta 2005 alkaen. Sen piti alun perin valmistua vuonna 2009.