Jääkiekon SM-liigassa tiistain kierroksella ohjelmassa oli kaksi ottelua.
Illan herkkupala käytiin Tampereella, kun sarjakakkonen Tappara isännöi sarjakolmosta Jukureita.
Olli Jokisen luotsaama jukurilauma lähti taistoon neljän ottelun voittoputkesta. Se myös venyi – dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Jukurit johti taistoa kahden erän jälkeen 2–1. Olli Juolevi toi kuitenkin isännät tasoihin ajassa 53.16.
Jatkoajalla tamperelaisyleisö sai kylmää vettä niskaan, kun Jukureiden Kovarcikit olivat pahanteossa. Veljeskaksikosta Michal syötti ja Ondrej karkasi läpiajoon. Kiekko Tappara-vahti Christian Heljangon puikoista sisään ja Jukureille 3–2-voitto.
Ondrej Kovarcik iski illan ottelussa tehot 2+1. Velipoika Michal säesti tehoilla 1+1.
Voiton myötä Jukurit kavensi Tapparan eron viiteen pisteeseen.
Turussa TPS ja Sport kävivät melkoisen shakkiväännön, sillä ottelu oli vielä jatkoajan jälkeenkin lukemissa 0–0.
Ratkaisu syntyi voittomaalikilpailussa, missä Sport korjasi potin. Johan Sundström upotti kiekon maaliin, minkä jälkeen Rasmus Reijola nollasi TPS-tähden Petrus Palmun yrityksen. Sportille täten 1–0-voitto.
Tiistain SM-liigakierroksen lopputulokset:
Tappara–Jukurit 2–3 ja.
TPS–Sport 0–1 vl.