Tuskin mikään olisi pysäyttänyt Olli Tuomisen marssia squashin Euroopan mestaruuteen lauantaina Helsingissä.
Ei tiistaina mustunut nilkka, ei jalkapohjan revennyt rakkula, ei edes ennenkokematon jännitys ennen ottelua.
Eikä varsinkaan espanjalainen finaalivastustaja, turnauksen kakkossuosikki Borja Golan (maailmanranking 20).
Toista kertaa EM-kisoissa pelanneesta Tuomisesta, 33, tuli ensimmäinen suomalainen squashin Euroopan mestari, kun Golan kaatui suoraan kolmessa erässä 11-8, 11-9, 11-3.
Suomalainen otti lopullisen niskalenkin toisen erän puolivälissä, kun tukala 5-9-tappiotilanne kääntyi 11-9-erävoitoksi.
Golanin peli sekosi, keskittyminen katosi ja suu alkoi käydä.
- Tämä on valtavan hieno hetki. En olisi ikinä uskonut, että tässä käy näin, 13-kertainen Suomen mestari Tuominen iloitsi kotiyleisön edessä.
Tuominen arveli, että kotiyleisön kova kannustus alkoi lopulta tuntua Golanin korvien välissä.
- Tuntui, että se oikeasti auttoi. Osittain se lähti jopa käsistä, mutta eikö se vähän pidäkin lähteä, hän kiitteli.
Välierissä turnauksen ykkössijoitetun Simon Rösnerin (ranking 19) pudottanut Tuominen myönsi finaalin jälkeen odottaneensa otteluun kovempaa vauhtia.
- Pääsin yllättävän paljon viemään peliä. Sitä kautta oli avaimet paremmin tappolyönteihin, ja ne napsahteli tänään hyvin kohdalleen.
Tähtäin yhä top-kympissä
Tuomisen kausi päättyy kahden viikon kuluttua Marseillen riveissä Ranskan liigassa.
Siellä täytyy pudottaa jatkosta maailmanrankingin topkympin pelaajia, sillä siihen joukkoon Tuominenkin (ranking 23) vielä haluaa.
Helsingissä heitä ei näkynyt, sillä viikko sitten pelattu Britannian avoin turnaus harvensi rivejä.
- Kyllä täällä silti hyvä taso oli. Kuka tahansa turnauksen viidestä ykköspelaajasta olisi voinut voittaa, kolmanneksi sijoitettu Tuominen sanoi.
Tuomisen mukaan median arvostus EM-turnausta ja ammattilaiskisoja kohtaan on nurinkurinen.
- Ammattilaiskisoissa olen voittanut paljon parempiakin pelaajia, ja silloin ehkä saa tuloksen lehteen.
- Pelit täällä ei olleet mitään hirveitä venymisiä. Mielestäni minun olisi pitänyt olla ennakkosuosikki tässä kisassa, Tuominen nauroi.
Naurua riitti myös palkintojenjakoseremoniassa, kun ämyreistä alkoi Tuomisen kunniaksi soida Espanjan kansallislaulu.
Että sellaiset kotikisat.