Pekingin olympialaisissa Iranin lippua kantanut alppihiihtäjäkonkari Hossein Saveh-Shemshaki, 36, on antanut positiivisen dopingnäytteen. Asiasta kertoo kansainvälinen testausvirasto ITA.
Kilpailun ulkopuolinen tehtiin tämän viikon maanantaina, ja siinä havaitiin jäämiä anabolisesta steroidista Oral Turinabolista. Saveh-Shemshaki on asetettu Pekingin olympialaisissa tilapäiseen toimintakieltoon, joka koskee kilpailun lisäksi harjoitteluakin.
Saveh-Shemshakilla on oikeus valittaa tuomiosta ja vaatia B-näytteen analysointia.
Saveh-Shemshaki kantoi Pekingin olympialaisten avajaisseremoniassa Iranin lippua yhdessä alppihiihtäjä Atefeh Ahmadin kanssa. Saveh-Shemshaki oli kantanut Iranin lippua myös Sotshin olympialaisten avajaisissa.
Saveh-Shemshaki ei varsinaisesti lukeutunut Pekingissä alppihiihdon menestyjäsuosikkeihin. Sotshissa 2014 hän sijoittui pujottelussa 31:nneksi ja suurpujottelussa 55:nneksi. Hän oli kilpaillut myös Vancouverin olympialaisissa 2020 ja oli tuolloin pujottelussa 40:s ja suurpujottelussa 70:s.
Saveh-Shemshaki on pujottelun Aasian mestari vuodelta 2015.
Pekingin olympialaisissa on puhututtanut 15-vuotiaan venäläisen taitoluistelijasensaatio Kamila Valjevan dopingtapaus. Hänen on kerrottu antaneen kiellettyä ainetta sisältäneen dopingnäytteen. Venäjän mediassa raportoitiin keskiviikkona, että Valjevan dopingnäytteestä olisi löytänyt rintakipuihin käytettävää trimetatsidiiniä.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää