Riosta kilpanyrkkeilyn pronssimitalin Suomeen tuonut Mira Potkonen tunnistetaan nykyisin ja yllättävä huomio tuntuu urheilijasta hieman hämmentävältä.
Eilen perjantaina Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa vieraillut Mira Potkonen kertoi ennen tv-lähetystä, että asiat eivät varsinaisesti ole paljoa muuttuneet olympiamitalin jälkeen. Kilpanyrkkeilijästä on hieman hämmentävää, että nykyisin hänet tunnistetaan helposti ja ihmiset tulevat myös onnittelemaan ja kiittelemään.
–Outoa, että ihmiset tunnistavat minut nykyisin. Ennen kukaan ei tiennyt minusta mitään ja nyt kaupassakin tullaan onnittelemaan. Se tuntuu vähän hassulta.
Mira Potkonen pitää nyrkkeilyä lopulta melko turvallisena lajina. Hänen mukaansa vammat ilmaantuvat usein muualla kuin kehässä. Potkonen loukkasi polvensa ennen Rion karsintoja.
– Pahin vamma, joka minulla on ollut on se polven eturistisidevamma. Myös sormeni olen murtanut harjoituksissa. Täytyy koputtaa puuta, ettei tule mitään pahempaa.
– Loppupeleissä tämä on melko turvallinen laji. Nekin vammat, joita tulee, ilmaantuu usein muualla kuin kehässä. Polvi on kuntoutunut ok, mutta vaatii yhä töitä pitkän aikaa. Treenaamaan olen pystynyt kuitenkin ihan kunnolla.
Potkonen ja hänen muusikkomiehensä osaavat nauttia yhteisestä vapaa-ajasta silloin, kun sitä on. Hän kertoo pariskunnan omien kiireiden auttavan heitä arvostamaan yhteisiä hetkiä.
–Molemmilla on sitä omaa juttua riittävästi. Sitten kun ollaan yhdessä kotona, niin siitä osaa nauttia.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.