Olympiapaikan epäilyttävällä tavalla menettänyt suomalaisurheilija avautui rajusti

35168104
Tuomas Seppänen Amsterdamin EM-kisojen karsinnassa. Lehtikuva
Julkaistu 19.07.2016 07:27
Toimittajan kuva
Ossi Karvonen

ossi.karvonen@mtv.fi

@ossikarvonen

Suomalainen moukarinheittäjä Tuomas Seppänen jäi ulos Rion olympiakisoista tiukimmalla mahdollisella marginaalilla - yhdellä senttimetrillä.

Seppäsen nimeä ei ollut Suomen olympiakomitean maanantaina julkaisemalla Rion urheilijalistalla. Syykin on selvä: Seppänen ei heittänyt Rion tulosrajaa eikä mahtunut olympiarankingissa 32 parhaan urheilijan joukkoon. Seppänen oli 33:s tuloksellaan 76,20, sentin erolla edellä olevaan. 

Moukarimies oli pitkään 32 parhaan joukossa ja putosi sieltä erittäin epäilyttävällä tavalla. Iranilaiset Kaveh Mousani ja Pejman Ghalenoui paiskasivat omat ennätyksensä 77,40 ja 77,18 reilu viikko sitten, kolme päivää ennen karsintaikkunan sulkeutumista. Kaiken lisäksi tulokset heitettiin Valko-Venäjällä dopingista useaan otteeseen kärähtäneen Iva Tihonin nimikkokilpailussa. Kaksikon toiseksi parhaat heitot kilpailussa olivat 4-5 metriä huonompia. 

Seppänen kommentoi asiaa katkerasti Facebookissa perjantaina ja lähetti samalla terveiset kansainväliselle yleisurheiluliitolle IAAF:lle.

– Ehdottomasti suurinta hevonpaskaa urheilun historiassa. Olipa kerran kaksi iranilaismiestä, jotka heittävät yli 77 metriä samana päivänä kun meillä on EM-kisojen karsinnat. Minä vaan kysyn...mitä v-sana, Seppänen purki tuntojaan Facebookissa ja kehotti samalla IAAF:ää heräämään.

Seppänen jatkoi aiheesta maanantaina Ilta-Sanomien haastattelussa, jossa hän epäili, että kisan pöytäkirjat saattavat olla tekaistut. 

– Useat ulkomaiset heittäjät ovat olleet yhteydessä Facebook-julkaisuni jälkeen, ja heiltä on tullut aika rajujakin arvioita näistä iranilaisten tuloksista, yöunensa tapahtumien takia menettänyt Seppänen toteaa Ilta-Sanomille.

– Minun oli nyt avattava suuni, sillä näin ei voi vain jatkua. En ole ainoa, joka kärsii tästä.

Seppänen, 30, olisi saanut paikan Rioon, jos tuloksia tarkasteltaisiin vain tältä vuodelta. Hän on maailmanlistalla 28:ntena. Olympiakarsintaan lasketaan kuitenkin tulokset ajalta 1.5.2015.-11.7.2016.   

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu