Olympiaurheilija pelastettiin hukkumasta: "Vaarallista ja hullua"

Australialaissurffaaja Jack Robinson oli lähellä hukkumista olympialaisten surffauksen kolmannella kierroksella.

Tahitilla järjestettävissä olympiasurffauksissa oli maanantaina paljon vaarallisemmat olosuhteet kuin aikaisempina päivinä ja aallot nousivat todella korkeiksi. Järjestäjät peruivat naisten kilpailut, mutta miesten kisat päätettiin kuitenkin järjestää.

Se oli koitua Jack Robinsonin kohtaloksi, sillä hänet piti pelastaa vesiskootterilla rajuista kilpailuolosuhteista, kun hän joutui aaltojen vyöryn alle maanantaina.

– Jouduin kahden aallon alle enkä saanut juuri ilmaa. Aikaa ei ollut paljon. Sain muistutuksen, miten moni on joutunut täällä aaltojen riepottelun kohteeksi, Robinson sanoo Telegraphin mukaan.

Myös Robinsonin kanssa samaan aikaan kilpaillut USA:n John John Florence jouduttiin pelastamaan aalloista vesiskootterilla.

– Haluan sanoa, että tämä on vaarallisin urheilulaji maailmassa, kun on tuollaiset olosuhteet, Robinson veistelee.

– Kaikki muut lajit kilpaillaan kentällä tai stadionilla. Me olemme valtameressä, joka on maailman isoimpia voimia. Aallot ovat niin valtavat, että tätä ei voi verrata melkein mihinkään urheiluun, ehkä lumivyöryyn, joka vyöryy päällesi vuorella. Ehkä se on samanlainen, tämä on niin vaarallista ja hullua, Robinson äimistelee.

Robinson pääsi kuitenkin jatkoon hurjasta kokemuksestaan huolimatta, kun hän sai Florencea paremmat pisteet. Hän surffaa puolivälierissä maanmiestään Ethan Ewingia vastaan tiistai-iltana.

Lue myös:

    Uusimmat