Olympiaurheilijoiden sänkyhommiin tulee historiallinen muutos

1:21img
MTV Uutiset kertoi olympiaisäntä Tokion valmistautumisesta hurjiin kisahelteisiin viime heinäkuussa. 
Julkaistu 09.01.2020 13:19

MTV URHEILU – STT

Tokion kesäolympialaisissa tehdään historiaa myös urheilijoiden majoituksessa. Uutistoimisto AP kertoo, että heinä-elokuussa kisattavan suurtapahtuman urheilijat nukkuvat kartonkisängyissä.

Kartonki on hyvinkin tukevaa, kertoo Tokion olympiakylän eli urheilijoiden majoituspaikan johtaja Takashi Kitajima AP:lle.

–  Nämä sängyt kestävät 200 kilon painon. Ne ovat puisia sänkyjä vahvempia, Kitajima kertoi esitellessään urheilijahuoneita.

Kitajiman mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun olympiakylän sängyt on valmistettu kierrätettävästä materiaalista. Sängyistä, joita kylässä on 18  000, tulee paperituotteita. Patjat – jotka eivät ole kartongista – päätyvät muovituotteiksi.

Tokion olympiakylä valmistuu lopullisesti kesäkuussa. Olympiakisat käydään 24. heinäkuuta–9. elokuuta, paralympialaiset 25. elokuuta–6. syyskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset