Oma koira puri alppitähti Vonnia – esitteli vammojaan videolla

Lindsey Vonn lehdistötilaisuudessa tiistaina.
Lindsey Vonn aikoo avata kautensa marraskuun viimeisenä viikonloppuna Yhdysvaltain Aspenissa.
Julkaistu 08.11.2015 16:56

MTV SPORT

Alppihiihtotähti Lindsey Vonn koki kovia viikonloppuna. Oma koira puri Vonnia, joka sai ruhjeita oikeaan käteensä.

- Koirani tappelivat frisbeestä, ja yritin erottaa ne toisistaan, mutta jouduinkin purruksi. Kiva viikonloppu, Vonn kertoi Twitterissä.

Vonn julkaisi Twitterissä myös videon, jolla hän esittelee vammojaan.

Vonn joutui tikattavaksi sairaalaan. Hän jakoi kiitoksia Yhdysvaltain alppihiihtomaajoukkueen lääkärille Randy Violalle, joka paikkasi tähtilaskijan.

Vonn oli vasta toipunut nilkkamurtumasta, jonka hän oli saanut kolme kuukautta sitten harjoituksissa. Vamman vuoksi hän ei pystynyt osallistumaan kauden avauskisaan Söldenissä.

Vonn kertoi uutistoimisto AP:lle, että hän aikoo avata kautensa marraskuun lopussa Aspenissa maailmancupin suurpujottelussa.

Tuoreimmat aiheesta

Alppihiihto