Loimaan Nihtimäentiellä syttyi palamaan omakotitalo tänä aamuna ennen kello kuutta. Talossa olleet henkilöt pelastautuivat, mutta perheen kaksi kissaa ovat edelleen kadoksissa.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mika Koukku kertoo, että pohjapinta-alaltaan sataneliöinen omakotitalo tuhoutui palossa täysin.
– Talossa olleet henkilöt havahtuivat paloon ja herättivät muut talossa olijat. Heille jäi ainoaksi vaihtoehdoksi poistua rakennuksesta, Koukku kertoo.
Koukku kertoo, että asukkaat altistuivat savulle, mutta eivät muutoin vahingoittuneet. Asukkaat ehtivät vain pukea ylleen ulkovaatteet ja pelastaa kaksi kissaa.
– Rakennuksessa oli syttymishetkellä neljä kissaa, joista kaksi tulivat ulos asukkaiden mukana. Kaksi muuta kissaa ovat yhä kadoksissa, Koukku kertoo.
Kun palokunta saapui paikalle, pannuhuone ja kuisti olivat palovaiheessa. Muut rakennukset olivat sen verran kaukana, etteivät ne olleet Koukun mukaan uhattuina.
Tällä hetkellä paikalla on kaksi pelastuslaitoksen yksikköä suorittamassa jälkivartiointia. Palon syttymissyytä tutkitaan.