Se oli päähänpisto. Näin alaikäinen poika kuvailee tapahtumaketjun alkua, joka johti ajo-oikeuden menettämiseen, katumukseen ja toisaalta helpotukseen siitä, ettei kenellekään käynyt pahasti.
*Henkilö* on kuljettanut tietoisesti päihtyneenä henkilöautoa ja samalla syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, --- teko on ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Teko osoittaa tahallisuutta, piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä, --- sekä erityisen moitittavaa harkintakyvyn puutetta nuoresta iästä huolimatta.
Näin lukee poliisin asiakirjassa, jossa kuvaillaan Joelin, 17, tekemää rikosta Pirkanmaalla kesällä 2023. Joel otti itse MTV Uutisiin yhteyttä, sillä hän haluaa, että ihmiset ymmärtäisivät seuraamukset sille, jos lähtee "pelleilemään liikenteessä".
– Haluan että porukka tajuaa, kuinka huonosti tuossakin olisi voinut käydä. Se ei ole leikin asia.
Tässä artikkelissa ei käytetä Joelin oikeaa nimeä hänen alaikäisyytensä ja asian arkaluontoisuuden vuoksi. Joelin oikea henkilöllisyys on MTV Uutisten tiedossa.
Lyhyt takaa-ajo päättyy pellolle
Kaikki lähti illanvietosta, jossa Joel nautti kotonaan noin 4–5 olutta kahden kaverinsa seurassa.
Ystävykset päättävät lähteä hakemaan neljättä kaveriaan mukaan noin viiden kilometrin päästä. Pihassa on Joelin vanhemman auto. Joel tietää kyllä juoneensa, mutta ajattelee, ettei kuitenkaan ole niin humalassa, ettei voisi ajaa autolla.
Hän hyppää auton rattiin ja lähtee ajamaan 16- ja 17-vuotiaat kaverinsa auton takapenkillä. Hän kääntyy alueelle, jossa korkein sallittu ajonopeus on 40 kilometriä tunnissa.
Joel kiihdyttää autoa. MTV Uutisten näkemistä poliisin asiakirjoista selviää, että vauhti kiihtyy 120 kilometrin tuntinopeuteen. Pian vastaan ajaa poliisi, joka laittaa punaisen pysäytysvalon päälle.
Poliisi tekee u-käännöksen ja lähtee reipasta ylinopeutta kaahaavan auton perään.
Takaa-ajo päättyy kuitenkin pian, sillä Joel hätääntyy ja päättää "vetäistä auton piiloon" tien vieressä olevalle pellolle.
Kun poliisi tulee pellolle pysähtyneen auton luokse ja puhalluttaa ratin takana istunutta nuorta poikaa, mittari näyttää 0.39 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Rattijuopumuksen raja on 0.22 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Joel viedään poliisiauton kyydissä poliisiasemalle. Illan tapahtumien seurauksena Joel menettää ajo-oikeutensa reiluksi kuudeksi kuukaudeksi ja saa 70 päiväsakkoa.
Kiinni jäädessä ärsytti, aamulla kadutti
Kiinni jäätyään Joelia ensin lähinnä ärsytti ajokortin menettäminen ja saamansa sakot. Tunne kuitenkin vaihtui nopeasti toiseen.
– Seuraavana aamuna kun heräsin, oli ihan jäätävä katumus päällä, Joel kuvaa hetkeä jolloin ärsytys vaihtui ymmärrykseksi tilanteen vakavuudesta.
Hän tajusi tapahtuneen olleen hänen oma virheensä, josta kuuluukin koitua seuraamuksia.
Hän alkoi ajatella, kuinka usein vastaavissa tilanteissa käy todella pahasti. Pahimmillaan useampi henkilö menettää henkensä yhden ihmisen "typerän päähänpiston" seurauksena.
Joelin helpotukseksi kaikki auton kyydissä olleet selvisivät tilanteesta terveinä.
Hän kuitenkin miettii, mitä olisi käynyt, jos poliisi ei olisi pysäyttänyt häntä. Ajaminen kaljanjuonnin jälkeen tuntui jännittävältä, ja matkaa kaverin luo oli jäljellä vielä muutama kilometri. Entä sitten, kun kaveri olisi haettu?
– Olisin varmaan jatkanut ajelua ainakin vielä jonkin aikaa, Joel arvelee.
Poikkeusluvalla saatu ajokortti ehti helpottaa elämää hetken
Joel täyttää pian 18 vuotta. Nyt menetetyn ajokorttinsa hän sai poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana, sillä hän tarvitsi autoa töissä ja koulumatkojen helpottamiseksi.
B-luokan ajo-oikeuden ikävaatimus Suomessa on 18 vuotta, mutta 17-vuotias voi saada ajokortin ikäpoikkeusluvalla. Traficomin sivuilta selviää, että ikäpoikkeuslupahakemusten käsittely on tällä hetkellä ruuhkautunut suuren suosion takia. Jonossa on 2 380 hakemusta.
Artikkeli jatkuu videon jälkeen.
0:33
Ajoluvan myöntäminen alaikäiselle on herättänyt aika ajoin julkista keskustelua puolesta ja vastaan. Mitä Joel itse ajattelee siitä, kannattaako ajolupa myöntää 17-vuotiaalle?
– Olen sitä mieltä, että ei välttämättä kannattaisi. Niin paljon näkee ja kuulee, että joku kaahailee ja sattuu todella pahasti, Joel sanoo.
Ajokortti helpotti jonkin aikaa hänen elämäänsä, mutta nyt ajolupa on tällä hetkellä menetetty. Joel sanoo, ettei koulumatkojen ja työnteon helpottuminen ole sen arvoista, että nuori tekee jotakin typerää miettimättä seurauksia.
Joel kuitenkin uskoo, että hän on oppinut teostaan, eikä tule koskaan tekemään mitään vastaavaa.
– Jos otan, en lähde rattiin. Nyt käsken kavereidenkin muistutella minua, toinen toisiaan ja minä heitä, ettei lähde rattiin, jos on yhtään ottanut.
Joelin tapauksessa hänen kaverinsa eivät painostaneet häntä ajamaan päihtyneenä. Hän haluaa kuitenkin lähettää terveiset nuorille, jotka kokevat painostusta vastaavissa tilanteissa.
– Pitää olla vahvana. Vaikka kuinka kaverit käskisivät, niin täytyy olla vahvana tilanteessa ja kieltäytyä ajamasta.
Juttua muokattu 3.12.2023 kello 17.22: Korjattu aiemmin virheellisesti kerrottu rattijuopumuksen raja oikeaksi, sekä lisätty juttuun tapahtuma-alue.