Omark hermostui, nouti Minsk-tähden – "Hän löi mailalla naamaan"

Linus Omark
Linus Omark menetti hermonsa, mutta teki sen fiksusti.Lehtikuva
Julkaistu 28.02.2015 20:46
Toimittajan kuva

Kasperi Kunnas

kasperi.kunnas@mtv.fi

@kaustoFI

Linus Omark väläytti temperamenttiaan, kun Jokerit kaatoi Dinamo Minskin lukemin 4-1.

Päätöserän puolivälissä Omark joutui kahden Dinamo-pelaajan runnomaksi. Isoimpana pahantekijänä hääri Dinamon tähtipuolustaja Nick Bailen.

– Hän löi mailalla minua naamaan, ja joku löi minua kun olin jään pinnassa. Halusin antaa edes jotain takaisin, huulensa ruhjonut Omark selitti MTV Sportille.

Hetken keräiltyään itseään Omark yritti taklata Bailenia mennessään vaihtoon. Se ei oikein luonnistunut, joten Omark kaappasi Bailenin niskalenkkiin. Pienen nahistelun jälkeen riitapukareilla tuomittiin 2+2 minuutin rangaistukset väkivaltaisuudesta.

Kaiken kukkuraksi rangaistukset venyivät noin seitsemän minuutin pituisiksi, kun ottelussa ei ollut pelikatkoja.

VIDEO: Omark ja Bailen jäähylle (khl.ru)

Temppu sai pelin jälkeen päävalmentaja Erkka Westerlundinkin hymyilemään. Omarkista ei ole hyötyä jäähyaitiossa, mutta samalla hän veti mukaansa Bailenin, joka pelaa käytännössä joka toista vaihtoa.

– En valinnut huonoa pelaajaa, tiesin kuka on kyseessä. Jos menen hänen peräänsä, tilanne on tasan, Omark kertasi.

Perjantaina Jokerit sössi johtonsa, mutta tällä kertaa peli pysyi hanskassa loppuun saakka.

– Pelasimme täydellisen kolmannen erän, totesi Omark viileästi.

Tilanteessa 1-1 oleva ottelusarja jatkuu Minskissä maanantaina ja tiistaina. Jatkoon tarvitaan neljä voittoa.

Tuoreimmat aiheesta

KHL