Saunalautalle kiipesi kutsumaton vierailija kesken saunomisen Helsingissä.
Saunalauttayrittäjä Jesse Kettunen ikuisti torstai-iltana videolle poikkeuksellisen vieraan Helsingin Aurinkolahdessa sijaitsevalla saunalautalla.
Työpäivä oli juuri päättynyt, ja Kettunen kollegoineen päätti vielä käydä löylyissä.
– Lopettelimme hommia ja ajattelimme, että käydään vielä saunassa, Kettunen kertoo.
Hetkeä myöhemmin veden pintaa viistäen näkyi jokin lauttaa kohti lähestyvä hahmo. Tässä vaiheessa saunojat päättivät ottaa tilanteen videolle.
– Vitsailimme, että tuolta tulee alligaattori. Se näytti ihan sellaiselta, vaikka eihän Suomessa tietenkään ole alligaattoreita.
Videolla salaperäinen vieras ui kohti lauttaa ja kaikkien yllätykseksi nousi portaita pitkin kannelle.
Lue myös: Päivi suojelee laiturilokkia omaperäisellä kettukarkotteella: "Jos sillä käryllä ei pysy poissa, ei millään"
Ensimmäiseksi eläin näytti kuivaavan itseään mattoon, minkä jälkeen se lähti tutkimaan ympäristöään. Kesken kierroksen se kuitenkin huomasi lautalla olevat ihmiset.
– Säikähdimme molemmat toisiamme, ja sitten se hyppäsi takaisin veteen, Kettunen kertoo.
Saunalautan työntekijät eivät ole aiemmin nähneet kyseistä eläintä lautalla. Kettunen epäilee kuitenkin, ettei vierailu ollut sen ensimmäinen.
