Esikouluopettaja muistuttaa oikeaoppisesta yskimistekniikasta. Ethän pärski kämmeneesi?
Hygieniavinkit ovat nyt erityisen tärkeitä koronaviruksen jatkaessa leviämistään. Erityisesti lapsille helposti selitettävät keinot ylläpitää hyvää hygieniaa tulevat taatusti tarpeeseen. Kerroimme aiemmin esimerkiksi amerikkalaisopettajan leimasinniksistä, jolla hän saa luokkansa oppilaat pesemään käsiään. Nyt somessa leviää seattlelaisen esikouluopettaja Laurie Goffin muistutus oikeaoppisesta yskimistekniikasta.
Laurie selittää yli 660 000 katselukertaa keränneellä Twitter-videolla, kuinka opettaa lapsia – ja aikuisia – yskimään oikein. Videosta uutisoi muun muassa Mirror.
Älä levitä pöpöjä käsiesi kautta
Koronavirus tarttuu pääasiallisesti pisaratartuntana, joten ihan miten sattuu ei ole suotavaa pärskiä. Vaikka THL:n johtavan asiantuntijan Carita Savolainen-Kopran mukaan pintojen kautta tarttumista ei tällä hetkellä pidetä koronan kohdalla merkittävänä tartuntareittinä, käsissä virus voi kuitenkin selvitä pidempään. Onkin tärkeää muistaa, että käsiin yskiessä tai aivastaessa bakteerit jäävät käsiin ja voivat sitä kautta levitä. Kättelemistä onkin syytä välttää.
LUE MYÖS: Mistä koronaviruksen voi tunnistaa? Katso täältä viruksen tyypillisimmät oireet
Tämä on yskätasku
THL suosittelee yskimään kertakäyttönenäliinaan, mutta nenäliinan puuttuessa suositellaan "hihaan yskimistä". Myös HSL on pyytänyt aivastamaan nenäliinaan tai hihaan. Alla Laurie selittää helposti lapsille selitettävällä tavalla, mikä on "yskätasku".
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Oikeaoppisen yskimisen ympärillä on paljon hämmennystä. Koska olen esikouluopettaja, teen tätä joka päivä, joten opetan teille, kuinka yskiä oikein, Laurie kertoo videolla.
Ensin opettaja näyttää, kuinka ei tule yskiä. Pärskiä ei kannata kämmeneen tai kämmenselkään. Jos näin tekee, edessä on 20 sekunnin käsien pesu pöpöjen pois hinkkaamiseksi.
Sen sijaan Laurie kehottaa nappaamaan käyttöön "yskätaskun", toisin sanoen yskimään kyynärtaipeeseen. Sieltä pöpöt eivät pääse leviämään niin herkästi.
– Se on yskätasku, yksinkertainen, helppo käyttää, se on vartalossasi, se on ilmainen, se on aina mukanasi. Jos aivastat, aivastat yskätaskuun, okei?
Moni videota Twitterissä kommentoinut kiitteli Laurieta videosta. Monet muutkin opettajat kertoivat opettavansa oppilailleen samaa tekniikkaa.
– Luullaan, että tämä on yleisesti tiedossa. Ei se ole. Ja vaikka olisikin, se ei ole yleinen käytäntö, huomautti eräs twiittaaja.
– Yskätasku on paras juttu, jonka olen kuullut koko päivänä, ylisti toinen.
LUE MYÖS: Amerikkalaisopettajan nerokas leimasinkikka sai oppilaat pesemään käsiään ahkerammin: "Teemme parhaamme pitääksemme pöpöt poissa"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
2:03
Lähteet: Mirror, @lloki08/Twitter