Juttusarjassa naiset vastaavat joka viikko kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"P*nettaako koskaan naisella niin, että haluaa vain suoraan saada, ilman mitään esileikkejä? Vai onko esileikki aina 'pakollinen'?" kysyy nimimerkki Mr.F*ckbeat_34.
Näin naiset vastasivat
"Panettaa, ja usein. Se, miten tuollainen panetus syntyy, riippuu kumppanin haluttavuudesta. Toisia nyt vain haluaa paljon enemmän kuin toisia."
– 41, seurustelee
"Kyllä! Itse olen seksuaalinen ihminen, ja useinkin on on ollut niin kova panetus päällä, että pikkuhousut ovat olleet märkänä jo ajatuksesta, niin mitä turhia siinä käyttää aikaa esileikkiin?"
– 30, sinkku
"Itselläni haluttaa seksiä ilman perinteistä esileikkiä useinkin, mutta yleensä silloin on kuitenkin harrastettu ainakin jonkin sortin hyväilyä (selkä, kasvot, niska) ja harrasta suutelua ennen siirtymistä sänkyyn. Eli koskaan en ole aivan kylmiltäni kumppanini kanssa sänkyyn päätynyt, sillä eihän siinä paikatkaan silloin ehdi kunnolla mukaan."
– 48, friends with benefits -suhteessa
"Kyllä todellakin, voin hyökätä mieheni kimppuun kuvaannollisesti, eikä siinä tarvita 'välikäsiä'. Se on satunnaista ja onneksi sopii miehellekin kun se kohtaus iskee."
– 52, avioliitossa
"Kyllä vain. Esileikki ei ole tarpeen, minulle riittää hyvin se, että voin antaa miehelle suuseksiä ennen yhdyntää, kiihotun jo siinä puuhatessani ihan märäksi. Kunnon imuttelun jälkeen voin hypätä 'suoraan satulaan'! En halua itse saada suuseksiä, mutta haluan antaa sitä kumppanille: se on itselleni ihan must-juttu, ja varmin keino kiihottua kunnolla."
– 47, sinkku
"Juu, toki. En kuitenkaan lähtisi tällä perusteella ottamaan asennetta, että se on kovin yleistä. Kyllä aina kannattaa kuitenkin kokeilla esileikin kautta, ellei nainen itse anna ymmärtää, että sisään voi jo tulla... Jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Kysymyksesi kun vaikuttaa kovasti siltä, että haet vain tekosyytä esileikin skippaamiseen."
– 33, parisuhteessa
Lue kaikki Naiset vastaavat -juttusarjasta!
Mitä itse haluaisit kysyä naisilta?
UPOTUS TÄHÄN