Seinämaalauksia on ilmestynyt vuosien saatossa ympäri maailmaa kaupunkeihin, joissa Massive Attack on keikkaillut.
Brittiläisen triphop-yhtye Massive Attackin perustajajäsen ja nokkamies Robert Del Naja, 51, on kertonut julkisuudessa olevansa läheinen ystävä katutaiteilija Banksyn kanssa.
Daily Mailin tuoreen artikkelin mukaan Del Naja saattaa itse olla Banksy.
Banksy on kansainvälisesti tunnettu taiteilija, joka esiintyy anonyyminä. Hän tekee esimerkiksi graffiteja, maalauksia ja installaatioita.
Banksy asuu Lounais-Englannissa Bristolin kaupungissa ja hänen töitään on nähty suurkaupungeissa ympäri maailmaa.
Niin sanotusti sissitaiteilijaksi kutsuttu Banksy on etsintäkuulutettu, sillä Englannissa graffitien maalaaminen luvatta julkisille paikoille on erityispykälin määritelty rikos. Tästä syystä hän on pysynyt nimettömänä.
Myös Massive Attackin kotikaupunki on Bristol. Tutkivan brittijournalisti Craig Williamsin mukaan Banksy voikin hyvin olla Robert Del Naja tai Del Najan johtama taiteilijajoukko. Banksyn maalauksia on ilmestynyt samoihin kaupunkeihin, missä Massive Attack on pysähtynyt kiertueillaan.
Toimittaja Williamsin mukaan seinämaalauksia on ilmestynyt seiniin eri puolilla maailmaa joko pian Massive Attackin keikan jälkeen tai ennen keikkaa viimeisen 12 vuoden aikana.
Myös 3D-nimellä tunnettu Robert Del Naja oli 1980-luvulla graffititaiteilija ja hän on myöntänyt olevansa Banksyn ystävä.
Tähän asti englantilainen Robin Cunningham on ollut vahvin veikkaus nimeksi Banksyn takana.
– Vuonna 2010 levinneiden huhujen mukaan Banksyn töitä ilmestyi ympäri Pohjois-Amerikkaa, mutta työt eivät välttämättä olleet hänen kädenjälkeään, vaan Massive Attackin kiertueella mukana olleen ryhmän, toimittaja spekuloi.
Banksyn töitä on ilmestynyt kaupunkeihin Massive Attackin keikkojen yhteydessä ainakin Yhdysvalloissa Bostonissa ja San Franciscossa sekä Kanadan Torontossa.
Banksysta tuli tunnettu taiteilija 1990-luvulla. Hän on herättänyt huomiota vuosien saatossa provosoivilla tempauksillaan. Hän on muun muassa kiivennyt Lontoon eläintarhan pingviiniaitaukseen ja maalannut tekstin Me olemme kyllästyneet kalaan monen metrin korkuisilla kirjaimilla.
Maaliskuussa 2005 Banksy lisäsi omia taideteoksiaan useisiin tunnettuihin taidemuseoihin New Yorkissa ja hän on myös ujuttanut omia teoksiaan sekä Lontoon Tate-galleriaan että Pariisin Louvreen. Louvressa hän ripusti näytille oman versionsa Mona Lisasta.
Elokuussa 2005 Banksy maalasi yhdeksän kuvaa Israelin Länsirannalla sijaitsevaan Länsirannan turva-aitaan.
Hän on maalannut myös Blur-yhtyeen Think Tank -levyn (2003) kannen.
Myös 1990-luvulla menestystä niittäneen Massive Attackin nokkamies Robert Del Najaa tituleerattiin Bristolin ensimmäiseksi graffititaiteilijaksi.
Lue koko englanninkielinen artikkeli aiheesta täällä.