Todellisen identiteettinsä salassa pitävä brittiläinen katutaiteilija Banksy on vahvistanut tehneensä kymmenkunta uutta teosta itäisen Englannin rannikkokaupunkeihin. Asiasta kertoo muun muassa yleisradioyhtiö BBC.
Uusia teoksia alkoi ilmestyä noin viikko sitten, ja niitä löytyy esimerkiksi Great Yarmouthista, Gorlestonista ja Lowestoftista. Maalauksia oli arveltu Banksyn tekemiksi, mutta taiteilija vahvisti "spreijausturneen" myöhemmin Instagram-tilillään julkaistulla videolla.
Great Yarmouthissa maalattu pariskunta näyttää tanssivan bussikatoksen päällä samalla, kun haitarinsoittaja istuu katoksen reunalla. Lowestoftissa yhdessä teoksessa kolme lasta vaikuttaa leikkivän veneessä, josta yksi kaataa vettä pois ämpärillä. Olemme kaikki samassa veneessä, maalauksessa lukee.
Samaisessa kaupungissa yhdeltä rannalta löytyy betoniseinään maalattu rotta, joka siemailee drinkkiä rantatuolissa.
Lue myös: Mystisen katutaiteilija Banksyn uusin teos vankilan seinässä? Tältä näyttää valtavan kiinnostuksen herättänyt maalaus
Mitä teoksille tapahtuu?
BBC:n mukaan useat kaupungit pohtivat parhaillaan, mitä tuoreille teoksille tehdään. On todennäköistä, että ainakin osa teoksista pyritään suojelemaan – erityisesti nyt, kun ne ovat varmistuneet Banksyn tekemiksi. Jotkut lähellä rantaa olevat maalaukset meri todennäköisesti kuluttaa pois, BBC:n jutussa arvioidaan.
Englannin Bristolista lähtöisin olevan Banksyn identiteetistä on esitetty arvailuja, mutta taiteilijan todellinen henkilöllisyys on säilynyt mysteerinä. Katutaiteilija tunnetaan kantaaottavista ja erilaisia sosiaalisia ongelmakohtia esiin nostavista teoksistaan. Viime vuosina hänen teoksiaan on myyty taidehuutokaupoissa miljooniin euroihin kohonneilla hinnoilla.
Banksyn taidetta on parhaillaan esillä myös Suomessa. Banksy. A Visual Protest -näyttely on esillä Serlachius-museoissa Mäntässä lokakuulle asti.