Onko HTC laskenut liikkeelle "houkutuslintuja" estääkseen vuodot kännykästään?

HTC ONE (M8)
Kuvassa HTC:n nykyinen lippulaivapuhelin HTC ONE (M8). Pian julkistettavaa uuden sukupolven lippulaivamallia on väitteen mukaan testattu edeltäjänsä kuorissa vuotojen estämiseksi.HTC
Julkaistu 27.01.2015 10:40
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Etukäteen vuotaneet tiedot merkittävistä kännykkäjulkistuksista ovat tulleet säännölliseksi tavaksi puhelinrintamalla.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että puhelimien ominaisuudet ja ulkonäkö ovat olleet kohtuullisen tarkasti yleisön tiedossa jo ennen laitteiden julkistustilaisuuksia.

Esimerkiksi Samsung on käyttänyt julkistamattomissa testilaitteissaan lopullisen muotokielen salaavia kuoria, jotta laitteista ei tihkuisi liikaa tietoa julkisuuteen etukäteen.

Phandroid-sivusto kertoo, että HTC on jalostanut tätä ideaa. Väitteen mukaan yhtiö harhauttaa vuotajia käyttämällä testaamisessaan eräänlaisia "houkutuslintuja". Näissä laitteissa on samat ominaisuudet kuin tulevassa lippulaivapuhelimessa, mutta niiden päälle onkin puettu yhtiön nykyisen lippulaivamallin (HTC One M8) kuoret.

HTCSourcen mukaan juuri tämän takia vuodot uudesta HTC One M9 (Hima) -mallista näyttävät lähes identtisiltä nykyisen lippulaivapuhelimen kanssa. Näin pyritään estämään sitä, että joku onnistuisi liikaa pilaamaan maaliskuun alussa tapahtuvaa julkistusta.

Tuoreimmat aiheesta

Digi