Eilisessä Viking Gracen onnettomuudessa ja syyskuussa tapahtuneessa Viking Amorellan onnettomuudessa ei vaikuta olevan yhteyttä, kertoo onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.
– Näiden tietojen perusteella tällaista yhteyttä ei tuntuisi olevan, Nurmi toteaa.
Viking Line on kertonut, että myrskyä ja erityisesti kovaa tuulta on pidetty todennäköisenä syynä eiliselle onnettomuudelle. Otkesin mukaan tuulella on ollut merkittävä rooli, mutta muutkin tutkintalinjat ovat auki.
– Onko jotain muuta? Onko aluksen tekniikassa jotain, joka selittäisi tätä tapahtunutta? Meidän pitää tarkastella, miten alusta on ohjailtu. On selvää, että tuulella on iso vaikutus, koska aluksessa on iso tuulipinta, se on ikään kuin purje, Nurmi toteaa.
– Toisaalta niiden, jotka ohjailevat alusta, heidän pitää tuntea alus ja tuulen vaikutus ja ohjailla niin, että tuuli ei pääse aiheuttamaan tällaista.
Tarkat sääolosuhteet selvityksessä
Onnettomuushetkellä vallinneet tarkat sääolosuhteet ovat selvityksessä. Tietojen saamista vaikeuttaa se, ettei Ilmatieteen laitoksella ole havaintoasemia jokaisessa satamassa.
– Havaintopisteet voivat olla kilometrien päästä satamasta, josta on kyse, Nurmi kertoo.
– Maarianhaminankin osalta havaintopisteet ovat aika etäällä, jolloin tällaisessa dynaamisessa tilanteessa voi olla eroja havaintopisteen ja sataman olosuhteiden välillä. Kun on pienet marginaalit satamassa ja tällaista isoa alusta manoveerataan, voi tulla epäselvyyttä ja virheitä.
Manoveerauksella tarkoitetaan aluksen käsittelyä eli niitä toimenpiteitä, jota tehdään aluksen liiketekijöiden säilyttämiseksi tai muuttamiseksi.
Tutut reitit
Suomessa laivaliikenteellä on paljon haastavia paikkoja. Lounais-saaristossa, joka kattaa Turun ja Ahvenanmaan saariston, on ahtaita, kapeita ja mutkaisia paikkoja. Myös satama-alueet ovat Suomessa ahtaita.
– Olosuhteet ovat vaativat, mutta toisaalta se on jokapäiväistä näille aluksille. Henkilökunta on koulutettu ja alukset ovat suunniteltuja tällaisille olosuhteille.
Yö laivalla
Matkustajat viettivät yön laivalla, eikä heitä evakuoitu eilen. Syy yöpymiseen oli se, että alus oli tukevasti kiinni pohjassa.
– Kaikkein turvallisinta on, ettei laivaa lähdetä tyhjentämään, koska aluksen evakuointiin sisältyy aina omia riskejä, Nurmi kertoo.