Satukirjoissa monet rakastettavat eläinhahmot saavat inhimillisiä piirteitä ja elävät elämää kuin ihmiset. Lasten satukirjoista ja niissä seikkailevista eläimistä inspiroituneena yhdysvaltalaistaiteilija päätti luoda satumaisen maailman omalle takapihalleen.
Suomalaislähtöinen Lumi Barron oli linnottautunut kotiinsa koronaviruspandemian vuoksi. Kotona ollessaan ja tekemisen puutteesta hän vietti aikaa katsellen ulos takapihalleen. Pihapiirissä ilakoivat oravat herättivät yliopisto-opiskelijassa ajatuksen.
Niin sai alkunsa kouluprojekti, jonka päätähtinä ovat oravat, Magda, Ollie ja Täplä. Lumi askarteli oraville pienenpieniä huonekaluja ja kuvasi lopulta kurrejen reaktioista videon.
Lue myös: Koira kärsi eroahdistuksesta – kamera paljasti, mitä tapahtui, kun omistaja ei ollut kotona
Juttua muokattu 9.5. kello 10.05: Lisätty tieto siitä, että Lumi on suomalaissyntyinen.