Tappara rämpii poikkeuksellisen syvällä – mestaripuolustaja paljastaa, millä keinoilla umpisolmua avataan
Tappara vajosi yhä syvemmälle suohon, kun Ilves otti 5–2-voiton Tampereen kauden viidennessä paikalliskamppailussa perjantaina. Joukkueen varakapteeni Veli-Matti Vittasmäki näkee karmeassa tappiosumassa olevan Tapparan ongelmien löytyvän henkiseltä puolella.
Alkukaudesta pirteästi pelannut ja kovaa tulosta tehnyt Tappara on vajonnut alhoon, jollaista ei ole nähty vuosiin. Joukkue on joulun jälkeen pelannut 11 ottelua, joista se on hävinnyt peräti yhdeksän. Perjantaina tullut tappio oli kolmas peräkkäinen. Edellisen kerran Tappara on pelannut tuloksellisesti yhtä surkeasti kaudella 2014–2015, kun joukkue onnistui marras–joulukuussa voittamaan 11 ottelusta vain yhden.
Tappara pääsi perjantaina avauserässä 1–0-johtoon, mutta Ilves tuli toisessa ohi kolmella maalilla. Lopulta Ilves vei Tampereen kauden viidennen paikallispelin maalein 5–2.
– Varmaan pieniin asioihin ratkesi tänään. Oli vähän huolimattomuutta kiekon kanssa ja aika paljon tuli vastahyökkäyksiä omiin. Niissä meillä on vieläkin tekemistä, Vittasmäki sanoi
– Olihan siellä tietysti hyvääkin. Se on kuitenkin fakta, että maalit ohjaa peliä. Vaikka kuinka hyvän erän pelaat ja päästät kaksi, etkä tee yhtään. Eihän se silloin ole hyvä erä.
Vittasmäki näkee Tapparan vaikeuksien olevan henkisellä puolella.
– On käyty paljon ja yritetty opiskella, yritetty löytää, mutta ehkä tällä hetkellä on enemmän sellainen henkinen lukko. Henkimaailman asioita enemmän kuin pelissä hommia. Pitää saada vähän päätä auki ja sitä kautta saada vähän maalihanoja auki, Vittasmäki ruoti.
– Yritetään yleinen ilmapiiri pitään hyvänä. Näen ehkä, että tämmöisiä vastoinkäymisiä kun tulee, tämä voi olla käännekohta meille kauden aikana. Kun tästä noustaan, tullaan vahvempana loppukauteen.
Vittasmäen mukaan Tapparassa on yritetty monin keinoin avata henkistä lukkoa. Toistaiseksi tuloksetta.
– On kaikennäköistä. Vietetään aikaa yhdessä ja näin. Ei ole vielä peleihin siirtynyt. Tarvitsee vähän keksiä, jutella joukkueen kanssa, että mitä kehitettäisiin, jos saataisiin vielä enemmän auki, Vittasmäki sanoi.
– Pitää varmaan mennä vielä enemmän yhteen ja jutella näistä hommista. Jokaisen pitää tuoda vähän lisää tähän hommaan. Pelata vähän paremmin ja kopissa ottaa vähän isompaa roolia. Kaikkia tarvitaan talkoisiin.
Oman roolinsa Vittasmäki näkee esimerkin näyttäjänä.
– Yritän olla johtajana jäällä ja kopissa puhua ja tsempata äijiä. Jokainen tuo jotain joukkueeseen. Mun rooli on, että varmaan vähän enemmän esimerkin kautta näytän, mitä pitäisi tehdä.
Onko Tappara kriisissä?
– En nyt näe, että kriisiä on. On aika hyvät asetelmat vielä runkosarjassa. Tästä kun käännetään tämä homma vaan, hyvä siitä tulee.
Tappara on ollut viime vuosien kestomenestyjä ja Vittasmäki suuri osa joukkueen puolustusta. Matkaan on aiemminkin mahtunut lukuisia pelillisiä notkoja, kuten syksyn 2014 hirviömäinen tappiosuma.
Moni asia on kuitenkin nyt toisin. Tapparan pystyi aiemmin nojaamaan tuttuihin valmentajiin, Jukka Rautakorpeen ja Jussi Tapolaan sekä selkärankaan iskostettuun pelitapaan. Nyt uuden päävalmentajan Rikard Grönborgin johdolla tuo tuki on poissa.
Miten Grönborg on pyrkinyt auttamaan joukkuetta tässä tilanteessa?
– Paljon katsotaan videota, pidetään palaveria. Tämä lähtee siitä, että pelin rakenne pitäisi olla niin hyvä, että siihen pystytään nojaamaan. Tällä hetkellä tulee vähän liikaa sellaisia uinahduksia ja virheitä, joista tulee vastahyökkäyksiä. Siitä kaveri pääsee rokottamaan. Niitä pitää saada vähennettyä.
Ilves-tappion Grönborg käy joukkueensa kanssa läpi vasta seuraavana aamuna, kuten tekee aina otteluiden jälkeen.
– Hän on sen tyylinen, että hän ei halua tulla tunnekuohussa pelin jälkeen, vaan haluaa analysoida nauhan ja tulla fressinä aamulla tuohon. Hänellä on sitten joku suunnitelma valmiina, mitä hän näkee pelissä. Sitten keskustellaan, mitä pelaajat näkevät pelissä ja sitten yhdessä, että mitä voitaisiin tehdä paremmin.
Lauantaina keskustelulle ei jää paljoa aikaa, sillä Tappara matkaa HIFK:n vieraaksi Helsinkiin otteluun, joka alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
10:30
Aira Samulinin kuuluisa TTK-tuoli lähti viimeiselle matkalleen: "Koskettava ja ihana ele"
-
09:54
Jari-Matti Latvala veti kovan väitteensä takaisin
-
09:44
Sokerittomien colajuomien makutesti: Tässä selvä voittaja!
-
09:32
Kollegat huolissaan Frendit-tähdestä – elää erakkona
-
09:30
Sofi Oksanen rinnastaa Senaatintorin suurkonsertin natseihin – näin vastaa Mato Valtonen
-
09:23
Stubbille kovaa kritiikkiä: "Ei voi nojata toiveajatteluun tai harhaluuloihin"
-
09:18
Heili Sirviö ylsi upeaan sijoitukseen X Gamesissa
-
09:01
Anthony Joshua tyrmättiin täysin – tähän supertähti sortui: "Hänellä oli yksi ongelma"
-
08:41
Huoli maailmasta voi kipeyttää leuan: "Ei kuole, mutta todella kurja kohtalo"
-
08:38
Israel: Libanonista ammuttu yli sata rakettia, Hizbollahin mukaan vastaus hyökkäyksiin – MTV seuraa
-
08:34
Yleisurheilutähti romahti – epäinhimillinen suunnitelma epäilyttää Tommi Evilää
-
08:33
Mies ampui naisen kadulle Tampereella, ja se paljastaa suomalaisen ongelman, johon jokaisen meistä pitäisi herätä
-
08:30
Niko Lammisen tyttären Olivian, 1, sydän voi pettää milloin vain – Salkkarit-tähti Axel Milliamilta kaunis ele perheelle
-
08:22
Satelliittikuvat todistavat Putinin strategisen ammusvaraston tuhon
-
07:57
Jesse Puljujärvi jysäytti hattutempun – kerää ylistystä
-
07:37
Sami Pajari kiivaan spekulaation keskellä
-
07:30
Ihmisrakas "Pena"-poro tarpoi vaeltajien mukana 20 kilometriä – tämä on ihastuttavan matkatoverin tarina
-
07:29
"Hyvänen aika, miten tuo voi olla hengissä?" – laiturilta löytynyt riutunut kuutti hoivattiin terveeksi "rasvapalloksi"
-
07:21
Miss Suomi Matilda Wirtavuori tavoitteli täydellisyyttä ja sairastui syömishäiriöön – koki herätyksen, kun keho alkoi antaa viestejä
-
07:00
Kirja-arvio: Iranin naisvankien kertomukset ovat yhdenmukaisen järkyttävä kuvaus maan nykyhallinnosta
-
Lataa lisää