Ilveksen Oula Palve nousi Tampereen paikalliskamppailun sankariksi kolmella maalillaan. Ilves vei kauden viidennen paikallisen maalein 5-2.
Tappara johti avauserän jälkeen Philip Granathin maalilla, mutta toinen erä oli Ilveksen. Joukkue latoi kiekon kolmesti Tappara-maaliin. Ensin vaadittiin kuitenkin Antti Pennasen aikalisä, jolla päävalmentaja herätteli joukkuettaan jo kolmen minuutin pelin jälkeen.
Palvelle Pennasen sanat eivät jääneet kirkkaina mieleen.
– En oikein muista, en hirveästi kuunnellut. Varmaan, että pitää vähän herätä, ollaan vähän jaloissa. Varmaan se oli paikoillaan. Näytti toimivan, Palve heitti.
– Aina se on vähän sellainen signaali, kun keskellä peliä otetaan. Sen jälkeen ruvettiin pelaamaan hyvin, joten kai se onnistui.
LUE MYÖS: Risto Dufva heitti ironiaa SM-liigan villeistä maalijuhlista – "Ihan noin vakavasti ei olisi tarvinnut ottaa"
Onnistui ilmeisen hyvin, sillä vain reilua minuuttia myöhemmin Palve iski illan ensimmäisensä. Adam Clendening laukoi, Eemeli Suomi suti kiekon maalin edustalta Palvelle, joka laukoi sen verkkoon. Toinen osuma syntyi lähes samoilta jalansijoilta kahdeksan minuuttia myöhemmin. Ilves pääsei 3–1-ylivoimahyökkäykseen, Jani Nyman laukoi ja Palve siirsi Christian Heljangon toirjuman kiekon verkkoon.
Ensimmäisestä maalista Palve jakoi kiitosta Suomelle.
– Suomi antoi hienosti kyljellään. En tiedä näkikö se mut, mutta kyllä se sanoi, että se jollekin yritti syöttää.
Toisessa maalissa Palve odotti 19-vuotiaalta Nymanilta toisenlaista ratkaisua.
– Annoin sen kuullakin, että jos on 3–1-hyökkäys, ethän sää ala laukomaan takapatjaan siitä. Kyllä vähän voidaan syötelläkin, Palve naureskeli.
– Sattui kimpoamaan reboundi mulle ja pääsin lyömään, mutta olisi voitu rakennella vähän paremminkin.
Pienen myönnytyksen Palve Nymanille sentään antoi.
– Sillä on niin hyvä laukaus, että mun puolesta melkein aina voi laukoa, kun on paikka. Siinä olisi ollut niin paljon tilaa, että olisi voinut antaa mulle, olisin antanut takaisin.
Voit katsoa maalin pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Palven hattutemppu täydentyi vajaat viisi minuuttia ennen päätössummeria tyhjään maaliin. Keskushyökkääjä on nyt osunut tällä kaudella 16 kertaa, millä hän sivuaa yhden kauden maaliennätystään SM-liigassa.
– Kyllä se maistuu ihan hyvälle. Ei noita ihan hirveästi tule. Itse olen sellainen syöttelijä ollut aina. Kaksi kun oli alla, ajattelin, että varmaan yritän, jos tyhjällä maalilla pääsen jäälle.
Ilves on nyt voittanut neljä kauden viidestä Tampereen paikallisottelusta. Ensimmäistä kauttaan Ilveksessä pelaavalle Palvelle paikallispelit maistuvat.
– On tosi mieluisia. Ei nyt mitään ylilatautumista, mutta vähän sellainen spesiaalilataus on peleihin. Kivoja herkkupaloja kauden mittaan. Aikamoista puurtamista välillä on, Palve sanoi.
– Hyviä pelejä ollut niin joukkueelle ja katsojille. Viihdyttävää lätkää, vauhdikasta ja tullut paljon maaleja ja tilanteita. Varmasti tamperelainen kiekkoyleisö on saanut juuri sitä, mitä on halunnut.