Onko tässä SM-liigan kevään todellinen musta hevonen? Petri Kontiola jakoi kutkuttavan arvion

0:45imgPetri Kontiola Ässien nopeasta voitosta: "Tosi hyvin pullat uunissa"
Julkaistu 25.03.2025 10:03

MTV URHEILU

Jääkiekon SM-liigan puolivälieräparit ovat nyt selvillä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HPK:n kaatanut Ässät kohtaa keskiviikkona alkavassa sarjassa KalPan. MTV Urheilun asiantuntija Petri Kontiola jakoi varsin kutkuttavan arvion porilaisjoukkueesta.

Ässät eteni ensimmäiseltä kierrokselta nopeasti jatkoon, kun se kaatoi suoraan kolmessa ottelussa HPK:n. Tämä tiesi sitä, että Ässät sai varsin mukavasti lepoaikaa ennen seuraavaa vaihetta.

MTV Urheilun asiantuntija Petri Kontiola näkee, että Ässät hyötyy nykytilanteestaan, eli siitä, että se on saanut jo kovia pelejä alleen ja siitä, että se ehtii nyt lepäämään riittävällä tavalla.

– Tämä meni ihan loistavasti heidän osaltaan. Nuo, jotka olivat runkosarjan päätteeksi neljän joukossa, niille tuli aika pitkä tauko tuohon. Olen muutaman tutun kanssa jutellut – siellä ollaan vähän pinna kireällä, kun on harjoitusleirit käynnissä, eikä treenit oikein maistu tähän aikaan vuodesta. Toi meni Ässien kannalta hyvin, Kontiola miettii.

Ässät väläytteli runkosarjan aikana, kun se oli piikkinä lihassa muun muassa Ilvekselle, Lukolle ja muille sarjan "isoille seuroille". HPK-sarjassa Ässät hurmasi jämäkkyydellään ja viisikkotason osaamisellaan.

Nyt iso kysymys kuuluu, että onko Ässät jopa kevään musta hevonen? Tai tässä tapauksessa punamusta hevonen? Kontiola jakaa aiheesta varsin kutkuttavan tiivistelmän.

Lisää tästä jutun yläreunan videolta. 

Tuoreimmat aiheesta

Liiga