Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä on tehty iso muinaismuistolöytö, jotka viittaavat ihmisen pysyvämpään toimintaan alueella 2500 vuotta sitten.
– On aina ajateltu, että se on korpiseutua, mutta siellä on ollut ihmisasutusta, sanoo sukellusten kenttäjohtajana toiminut meriarkeologi Harry Alopaeus.
Sukeltajat löysivät elokuun alussa Tohmajärven Salmilammesta ja Sirrilammesta muun muassa kaksi muinaisruuhta, neljä muinaislauttaa, kolme keinotekoista kelluvaa saarta ja kalastukseen viittaavaa aineistoa kuten kalaportti.
"Ollut enemmänkin ihmisen toimintaa"
– Siellä on ollut tavallista enemmän ihmisen toimintaa. Siellä on tehty jotain, luultavasti kalastettu, Alopaeus sanoo.
Lammet ovat pieniä ja umpinaisia, eli niihin ei johda puroja. Niissä on kuitenkin kalaa, kuten haukia ja ahvenia, Alopaeus kertoo. Hän uskoo, että kalakannat ovat olleet lammissa vuosituhansia.
Helsingin urheilusukeltajien ja sukellusseura H2O:n ryhmä kuuli paikallisilta asukkailta mahdollisesta ruuhesta joitakin vuosia sitten.
Viime kesänä ryhmä kävi Tohmajärvellä ensimmäistä kertaa tekemässä alustavaa tutkimusta, ja tänä vuonna sukelluksilla löytyi paljon jälkiä menneisyydestä.
Lammille meno oli oma konstinsa. Ne eivät ole aivan tien vieressä, joten sinne ei mennä mielellään lyijyvöitä turhaan kantamaan, vaan ensin pitää tutkia aluetta, Alopaeus kuvaa.
Löydöt pintakellunnalla
– On oltava erittäin varovainen. Aloitimme ranta-alueesta. Siinä ei tehdä paljon laitesukellusta, vaan kellutaan pinnalla. Teimme löydöt lähellä rantaa, hän kertoo.
Sukellusryhmä on tehnyt yhteistyötä Museoviraston kanssa.
– Olemme innoissamme. Menemme sinne itse tarkastussukellukselle 12. syyskuuta. Se on matala vesialue, olemme siellä kaksi päivää, ja meitä on kolmihenkinen meriarkeologinen tiimi, sanoo Museoviraston intendentti Minna Koivikko.
Löydön lopullista merkittävyyttä on vielä vaikea määritellä, koska aineistoa ei ole vielä lopullisesti ajoitettu, hän sanoo.
Yksi löytö 2471 vuotta vanha
Alopaeuksen mukaan yksi Ruotsissa tutkituista näytteistä oli radiohiiliajoituksella mitattuna 2471 vuotta vanha.
Toisaalta Helsingin Sanomat on kertonut*, että löytöjen ikä voi olla myös vain 185 vuotta, sillä se saatiin kalaportin iäksi toisessa radiohiilimittauksessa.
Koivikon mukaan on poikkeuksellista, että yhdestä lammesta löytyy näin paljon aineistoa, ja kyseiseltä alueelta on muutenkin vähän löytöjä.
– Teemme paljon yhteistyötä harrastajien kanssa, ja olemme kiitollisia yhteydenotoista, kertoo Koivikko, joka oli haastatteluhetkellä matkalla Porvoon Pellinkiin selvittämään, vaarantaako laiturityömaa vanhaa puulaivanhylkyä.
Koivikon pienen sukellustiimin työmaana kun on koko Suomi.
*Jutun aikamäärettä korjattu 22.8. kello 5:30. Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta viime viikolla.