Oopperalaulaja Malmi Vilppula kuollut

Julkaistu 08.06.2000 15:38

Oopperalaulaja Malmi Vilppula (oik. Järvenkylä) kuoli pitkään sairastettuaan 89-vuotiaana Helsingissä eilen.

Hän oli syntynyt Räisälässä 20. helmikuuta 1911. Polvenkorkuisesta saakka laulanut tyttö lähti 16-vuotiaana Helsingin konservatorioon opiskellakseen laulajattareksi. Ensikonserttinsa hän piti Helsingissä vuonna 1933.

Pian Konservatorion jälkeen Malmi Vilppula lauloi primadonnan roolin Mustikkamaan kesäteatterin Viktorian husaarissa sellaisella menestyksellä, että sai heti ensi-illan jälkeen kiinnityksen Helsingin Kansanteatteriin. Kansanteatterissa hän näytteli ja lauloi vuosina 1935-1944 mm.

19 primadonnan roolia ennen kuin siirtyi Suomalaiseen Oopperaan, sittemmin Suomen kansallisoopperaan. Oopperassa hän oli kiinnitettynä vuosina 1948-1963. Vuosina 1964-1967 Vilppula oli Sibelius-Akatemian oopperaluokan ohjaajana.

"Räisälän satakieleksi" kutsuttu Malmi Vilppula tunnettiin taitavana näyttelijänä ja monipuolisena laulajana. Hänen kymmenistä rooleistaan tunnetuimpia olivat La Traviatan Violetta ja La Bohémen Musetta sekä erityisesti monet operetti- ja musikaalitehtävät.
(STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri