OP-ryhmän maksuissa häiriöitä – palkat ja etuudet voivat tulla myöhässä

OP pankki aop
All Over Press
Julkaistu 07.10.2022 10:23

MTV UUTISET–STT

OP-ryhmästä muihin pankkeihin lähtevissä maksuissa on ollut häiriöitä perjantaiaamuna, yhtiö kertoo Twitterissä. Osa yhtiön pankista lähteneistä maksuista on myöhässä häiriön takia. Myöhästyneet maksut sisältävät myös palkkoja ja etuuksia.

OP-ryhmä kertoo korjaavansa häiriöitä parhaillaan.

Häiriö näkyy esimerkiksi Kelan etuuksien maksamisen viiveinä, Kela tiedottaa Twitterissä. Maksut ovat lähteneet Kelalta, mutta ne eivät ole välttämättä siirtyneet asiakkaiden tileille.

Tuoreimmat aiheesta

Pankit