Opettajan nerokas kikka ei voi kuin toimia: Tämän jälkeen käsienpesu ei lapsilta unohdu!

käsien pesu
Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 15.09.2017 09:25

MTV LIFESTYLE

Amerikkalaisopettajan jakama kikka saa lapset ymmärtämään, miksi kädet todella kannattaa pestä.

Lapsia ei aina ole helppo saada pesemään käsiään. Eräs amerikkalaisopettaja jakoi kuitenkin nerokkaan tavan saada nuoriso tajuamaan, kuinka suuri merkitys käsien pesulla oikeastaan onkaan.

Pohjois-Carolinassa sijaitsevassa koulussa työskentelevä Donna Gill Allen otti nimittäin kolme leipäpalaa, ja laittoi ne muovipusseihin oppilaidensa nähden.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kikka piilee siinä, että yksi leivistä laitettiin pussiin muovihanskat kädessä, yhtä käsiteltiin pestyin käsin ja yhtä leipää saivat kaikki oppilaat koskettaa ennen kuin se laitettiin pussiin, johon kirjoitettiin 'likaiset kädet'.

Tämän jälkeen ei tarvitsekaan kuin antaa ajan tehdä tehtävänsä. Allenin jakamasta kuvasta näkyy, kuinka hanskoin käsitelty "esimerkkileipä" ja puhtain käsin käsitelty leipä ovat kaikin puolin syötävän näköisiä. Toisin on kuitenkin laita likaisten käsien läpi käyneen leivän, johon pöpöt ovat selvästi jättäneet jälkeensä. Tuota leipää tuskin tekee mieli syödä! Leipä on niin iljettävän näköinen, että jokainen lapsi käyttää taatusti jatkossa kätensä hanan alla sen nähtyään.

Allenin kuvaa on jaettu yli 70 000 kertaa ja tuhannet kommentit paljastavat, että kikka pääsee käyttöön myös muualle. Jotkut ovat myös kommentoineet käyttäneensä kikkaa itsekin.

Lähde: Someecards

***

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Lapset