Opetusministeri Saramo: Valtakunnallinen koulusulku päättyy, pahimmat epidemia-alueet päättävät etäopetuksesta erikseen

Jussi Saramo lehtikuva 24032021
Lehtikuva
Julkaistu 24.03.2021 14:39

MTV UUTISET–STT

Opetusministeri Jussi Saramo (vas.) sanoo Twitterissä, että pahimmilla epidemia-alueilla etäopetuksen jatkamiseen on yhä perusteita, vaikka etäopetussuositus päättyy tähän viikkoon.

Mahdollisesta etäopetuksesta päätetään jatkossa paikallisesti.

Hallitus ohjasi kuukausi sitten peruskoulun yläluokat ja toisen asteen kolmeksi viikoksi etäopetukseen kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla.

Saramo sanoo, että paikallinen toimintatapa mahdollistaa lähiopetuksessa pysymisen siellä, missä se on mahdollista ja toisaalta rajoitukset pahimmilla epidemia-alueilla.

–  Jokaisen kunnan alueella on päätökset tehtävä todellisen tilanteen mukaan ja käytössä olevaa keinovalikoimaa on hyödynnettävä aktiivisesti. Olennaista on reagoida paikallisiin muutoksiin ajoissa – mikään kunta ei ole turvassa mahdollisilta uusilta tautiryppäiltä, Saramo kirjoittaa.

Ministeri lisää, että etäopetuksen negatiiviset vaikutukset ovat suuret ja lähiopetus on ensisijainen tapa järjestää koulutus kaikkialla, missä tartuntatilanne sen sallii.

–  Myös opintojen etenemisen kannalta välttämätöntä lähiopetusta on tärkeää antaa – esimerkiksi ammatillisiin opintoihin kuuluu osia, joita ei voida etänä suorittaa ja joita on lykätty eteenpäin jo liian kauan, hän sanoo.

Lue myös: Pääkaupunkiseutu jatkaa koronarajoituksia – yläkoulut ja toinen aste jatkavat etäopetuksessa pääsiäisen yli

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus