Opiskelijat osoittavat mieltä leikkauksia ja maksuja vastaan

25351917 Helsingin yliopisto
Lehtikuva
Julkaistu 29.05.2015 07:53

MTV UUTISET - stt

Hallituksen kaavailemiin leikkauksiin tyytymättömät opiskelijat osoittavat tänään mieltään Helsingissä.  

Mielenilmauksen tarkoitus oli alun perin kritisoida EU- ja ETA -maiden ulkopuolisista maista tulevien lukukausimaksuja. Tapahtuma otti uutta tuulta alleen, kun tuleva hallitus ilmoitti tekevänsä laajoja leikkauksia koulutukseen ja opiskelijoiden toimeentuloon.  

Facebookissa julkaistun tapahtumakutsun mukaan marssille Helsingin yliopiston Porthanian edestä kohti opetus- ja kulttuuriministeriötä osallistuu iltapäivällä noin tuhat ihmistä.  

Opiskelijat osoittavat tänään mieltään myös Tampereella.  

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus