Oras Tynkkynen paljastaa suuren surunsa, jonka vuoksi jättäytyi töistä ja hiljeni somessa

AOP Oras Tynkkynen
Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen paljastaa olleensa pois töistä läheisensä menehtymisen takia.
Julkaistu 08.12.2023 10:42

Jenny Mäkinen

jenny.makinen@mtv.fi

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkystä ei olla hetkeen nähty eduskunnan istunnoissa. Nyt Tynkkynen rikkoo hiljaisuuden ja kertoo, mistä hiljaisuus johtuu. 

Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:ssä kohdanneensa hiljattain suuren surun. Hänelle läheinen ihminen menehtyi viikko sitten. 

Tynkkynen kirjoittaa, että läheinen sai tiedon vakavasta sairaudestaan vuosi sitten. Marraskuun alussa hänet siirrettiin saattohoitoon. Tynkkynen ei päässyt tästä syystä osallistumaan talousvaliokunnan kokouksiin tai YK:n ilmastokokoukseen. 

Jättäydyin pois töistä, jotta pystyisin olemaan läheiseni rinnalla sairaalassa hänen elämänsä viimeiset kolme viikkoa, Tynkkynen kertoo. 

Tynkkynen pyytää anteeksi äänestäjiltään poissaoloaan ja sitä, ettei ole voinut hoitaa tehtäviään siten kuin olisi halunnut. Tynkkynen ei kadu päätöstään.

Jokainen huojentunut katse, syötetty lusikallinen ruokaa, uupumuksen keskellä puserrettu lause, levollisesti nukuttu yö, hento kädenpuristus. Ne olivat tänä syksynä elämässäni ylivoimaisesti arvokkainta, Tynkkynen päättää kirjoituksensa.

Lue myös: Oras Tynkkynen ei lähde vihreiden puheenjohtajakisaan

Tynkkynen kertoi viime huhtikuussa, ettei hän aio lähteä vihreiden puheenjohtajakisaan muun muassa läheisen sairastumisen vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Vihreät