Orpo kertoi muistosanoissaan ensimmäisestä tapaamisestaan Ahtisaaren kanssa: "Teki vaikutuksen"

1:35img
Presidentti Martti Ahtisaaren arkku laskettiin hautaan
Julkaistu 10.11.2023 17:56

MTV UUTISET – STT

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) pitää presidentti Martti Ahtisaarta ehkä kaikkien aikojen kansainvälisimpänä suomalaisena johtajana. Orpo sanoi Ahtisaaren muistotilaisuudessa, että tämän pitkäjänteinen työ konfliktien ratkaisemiseksi on vaikuttanut lukemattomien ihmisten elämään usealla mantereella.

Orpon mukaan Ahtisaaren persoona oli varmasti yksi tekijöistä, joiden ansiosta hän menestyi työssään.

Lue myös: Näin Martti Ahtisaarta on muisteltu: "Väsymätön rauhan puolustaja"

– Ahkeruus ja yhä uudelleen yrittämisen halu muotoutuivat jo nuoruudessa osaksi Martti Ahtisaarta – ja päättäväisyys, jopa itsepäisyys kulkea omaa tietä.

Orpo muisteli myös omaa ensimmäistä tapaamistaan Ahtisaaren kanssa. Orpo oli tuolloin Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä.

– Tapa, jolla hän otti meidät opiskelijat vastaan, teki vaikutuksen. Hän kuunteli, oli aidosti kiinnostunut ja kannusti meitä suhtautumaan maailmaan uteliaasti, Orpo kertoi.

Ohessa Orpon puhe kokonaisuudessaan:

Pääministeri Petteri Orpon muistosanat presidentti Martti Ahtisaaren muistotilaisuudessa 10.11.2023

 

Kunnioitettu rouva Eeva Ahtisaari,

Martti Ahtisaaren omaiset,

Herra ja rouva tasavallan presidentti,

Saattoväki,

Mina damer och herrar,

Excellencies, Ladies and Gentlemen.

 

Hyvät omaiset, hyvät kuulijat,

 

presidentti Martti Ahtisaari jätti maailmaan pysyvän jäljen. Muistamme tänään ehkä kaikkien aikojen kansainvälisintä suomalaista johtajaa. Hänen pitkäjänteinen työnsä konfliktien ratkaisemiseksi on vaikuttanut lukemattomien ihmisten elämään, usealla mantereella.

 

Hän toimi diplomaattina, presidenttinä ja rauhanvälittäjänä. Hän teki kenttätyötä, toimi Afrikassa, Aasiassa, Balkanilla – hänen työtehtäviensä sisältö oli aidosti maailmanlaajuinen. Hän on syvimmin Yhdistyneiden kansakuntien kehitykseen vaikuttanut suomalainen.

 

Vapaus on ihmisen kallisarvoisimpia ominaisuuksia. Presidentti Ahtisaaren mielestä vapauden jakautuminen oli turvattava oikeudenmukaisesti.

 

Presidentti Ahtisaari menestyi työssään varmasti myös persoonansa vuoksi. Hänen lähtökohtansa oli, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella säädyllisesti.

 

Ahkeruus ja yhä uudelleen yrittämisen halu muotoutuivat jo nuoruudessa osaksi Martti Ahtisaarta – ja päättäväisyys, jopa itsepäisyys, kulkea omaa tietä. "Väsymättömällä ja hyviä tuloksia tuottaneella työllään hän on osoittanut, mikä rooli välitystyöllä voi olla kansainvälisten konfliktien lopettamisessa," perusteli Norjan Nobel-komitea Nobelin rauhanpalkinnon myöntämistä Martti Ahtisaarelle vuonna 2008.

 

Martti Oiva Kalevi Ahtisaari oli Suomen kymmenes presidentti ja ensimmäinen, joka valittiin tehtävään suoralla kansanvaalilla vuonna 1994. Aika oli vaikea, syvän laman jäljiltä Suomessa oli suurtyöttömyys. Presidenttinä hän kantoi huolta niistä suomalaisista, jotka eivät päässeet mukaan talouden nousuun.

 

Presidentti Ahtisaari tuki voimakkaasti Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Hän oli monelle meistä uudenlainen johtaja muutoksen aikakaudella.

 

Suomen Nato-jäsenyyttäkin hän kannatti: ei niinkään Venäjän uhan vuoksi, vaan siksi, että hänestä länsimaisen demokratian paikka oli kaikissa niissä järjestöissä, joissa länsimaat ovat.

 

Presidenttinä hän avasi ahkerasti Suomen ulkomaankaupan kannalta keskeisiä yhteyksiä. Maakuntamatkoillaan kotimaassa hän lunasti lupauksensa pitää yllä keskusteluyhteyttä suomalaisten kanssa.

 

Henkilökohtaisesti tapasin presidentti Ahtisaaren ensimmäistä kertaa ollessani Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeri. Tapa, jolla hän otti meidät opiskelijat vastaan, teki vaikutuksen. Hän kuunteli, oli aidosti kiinnostunut ja kannusti meitä suhtautumaan maailmaan uteliaasti.

 

Presidenttikautensa jälkeen Ahtisaari jatkoi työtään kansainvälisissä välitystehtävissä. Hänen perustamansa Crisis Management Initiative, CMI, on yksi maailman johtavista toimijoista alallaan.

 

Presidentti Martti Ahtisaari on poissa. Hänen perintönsä, tärkeä työ rauhan puolesta, jatkuu.

Tuoreimmat aiheesta

Ahtisaaren hautajaiset