Ötökkähyökkäys demokraattien puoluekokoushotellissa – FBI tutkii

Chicagon poliisi selvittää FBI:n kanssa hyönteishyökkäystä demokraattien puoluekokouksessa. 

Demokraattien puoluekokouksessa koettiin kummia Chicagossa. Muun muassa USA Today uutisoi useiden tuntemattomien naisten tunkeutuneen Fairmont-hotelliin keskiviikkona kesken aamiaisen.

– He alkoivat asetella tuntemattomia esineitä pöytiin, joissa oli ruokaa, puoluekokouksen tiedotuskeskus kertoi lausunnossaan. 

Uutissivuston haastatteleman Indianan osavaltion edustajan, Karen Tallian mukaan hyökkäyksen tehneet naiset olisivat piiloutuneet kylpyhuoneeseen. 

– He juoksivat ulos ja heittivät toukkia aamiaisbuffettiin, hän kertoo. 

Tallia ei itse ollut nähnyt tapausta, mutta hänen ystävänsä olivat olleet paikalla ruokasalissa hyökkäyksen tapahtuessa. 

CBS:n mukaan lääkintähenkilöstö hoiti yhtä henkilöä paikan päällä. Syytä tähän ei ole tarkennettu.

Hotellissa majoittui Indianan, Minnesotan, Ohion, Missourin ja Etelä-Dakotan osavaltioiden edustajia. 

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Katso myös: Tämä asia voi ratkaista Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Kokousta yritetty häiritä toistuvasti

USA Todayn mukaan demokraattien kokousta on yritetty häiritä toistuvasti. 

Hotelleihin, joissa kokoukseen osallistujia on majoittunut, on kohdistettu muun muassa pommiuhkauksia. 

– Selvitimme eilen joka ikisen uhkauksen ja niitä tulee tänään edelleen, salaisen palvelun varapäällikkö Derek Mayer sanoi keskiviikkoaamuna pidetyssä tiedotustilaisuudessa. 

Indianan demokraattisen puolueen tiedottaja Sam Barloga kiitti CBS:n mukaan turvallisuushenkilöstöä nopeasta toiminnasta.

– Kaikilla amerikkalaisilla on oikeus rauhanomaiseen mielenosoittamiseen, mutta tämänkaltaisilla rumilla hyökkäyksillä ei ole sijaa demokratiassamme.

Lue myös:

    Uusimmat