Hyundain Ott Tänak voitti MM-rallikauden viidennen osakilpailun Sardiniassa.
LUE MYÖS: Näin Sardinian MM-rallin päätöspäivä eteni – MTV seurasi hetki hetkeltä
Tänak taisteli kärkipaikasta heti ensimmäisiltä erikoiskokeilta lähtien, ja kun Toyotan Esapekka Lappi keskeytti rallin kärjestä lauantaiaamuna, Tänak pääsi jatkamaan kilpailua ylhäisessä yksinäisyydessään.
Tämä ei toki Tänakin menoa hidastanut, vaan hänelle kirjattiin viikonloppuna peräti yhdeksän ajettua pohja-aikaa 18 ajetulta erikoiskokeelta. Lauantaina kaaokseen ajautuneella erikoiskokeella Tänakille kirjattiin kolmen muun kuljettajan tavoin pohja-aika laskennallisella ek-ajalla.
MM-rallivoitto oli Tänakin uran 15:s, ja se päätti hänen kohdallaan erittäin pitkän kuivan kauden. Ennen tätä Tänak oli ehtinyt ajaa 13 kilpailua ilman voittoa sen jälkeen, kun oli ykkönen helmikuussa 2021 Rovaniemellä.
M-Sportin Craig Breen nappasi Sardiniassa kauden toisen palkintokorokesijoituksen ja oli toinen. Eroa Tänakiin tuli reilu minuutti. Hyundain keikkakuski, kaksinkertainen Sardinian-voittaja Dani Sordo puolestaan jatkoi vahvoja suorituksiaan ja ajoi jo neljännen kerran peräkkäin kolmanneksi.
Perjantain erikoiskokeilla irtosoraa tien pinnasta aurannut Toyotan Kalle Rovanperä toteutti omaa taktiikkaansa kylmäpäisesti läpi viikonlopun. Virheetön ajo nosti Rovanperää, muiden ongelmien avittamana, sija sijalta kohti kärkeä. Lopputuloksena oli viides sija, ja Rovanperä nappasi vielä Power Stagelta neljä lisäpistettä.
Viitossijastaan huolimatta Rovanperän MM-johto kasvoi Sardiniassa entisestään, kun hänen lähin uhkaajansa, Hyundain Thierry Neuville joutui keskeyttämään. Rovanperän ero toisena olevaan Neuvilleen 55 pistettä.
Valmistajissa Hyundai kutisti Toyotan MM-johdon 59 pisteestä 39 pisteeseen.
MM-rallikausi jatkuu juhannusviikonloppuna 23.–26. kesäkuuta Keniassa.
Power Stagen tulokset:
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 5:01,0 |
2. | Kalle Rovanperä | Toyota | +2,3 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +3,1 |
4. | Esapekka Lappi | Toyota | +3,2 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota | +9,1 |
Sardinian MM-rallin lopputulokset:
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Ott Tänak | Hyundai | 3.10:59,1 |
2. | Craig Breen | M-Sport | +1:03,2 |
3. | Dani Sordo | Hyundai | +1:33,0 |
4. | Pierre-Louis Loubet | M-Sport | +2:09,4 |
5. | Kalle Rovanperä | Toyota | +3:02,8 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +4:02,6 |
7. | Gus Greensmith | M-Sport | +5:23,6 |
Kuljettajien MM-pisteet (5/13):
sija: | kuljettaja: | talli: | pistettä: |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 120 |
2. | Thierry Neuville | Hyundai | 65 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | 62 |
4. | Craig Breen | M-Sport | 52 |
5. | Takamoto Katsuta | Toyota NG | 47 |
6. | Elfyn Evans | Toyota | 39 |
7. | Dani Sordo | Hyundai | 34 |
8. | Sébastien Loeb | M-Sport | 27 |
9. | Gus Greensmith | M-Sport | 26 |
10. | Sébastien Ogier | Toyota | 19 |
11. | Pierre-Louis Loubet | M-Sport | 18 |
12 | Esapekka Lappi | Toyota | 17 |
Valmistajien MM-pisteet (5/13):
sija: | talli: | pistettä: |
1. | Toyota | 200 |
2. | Hyundai | 161 |
3. | M-Sport | 120 |
4. | Toyota NG | 53 |