Kroatian MM-ralli päättyi Kalle Rovanperän voittoon. Toyotan suomalsiskuljettaja löi Hyundain Ott Tänakin rallin päättäneen Power Stagen hurjassa taistelussa.
LUE MYÖS: Näin rallin päätöspäivä eteni - MTV seurasi tapahtumia hetki hetkeltä
Rovanperä oli viimeiselle ek:lle lähdettäessä 1,4 sekunnin päässä Tänakista, mutta löi virolaisen päätös-ek:lla 5,7 sekunnilla ja nousi rallin voittoon 4,3 sekunnin marginaalilla. Ykkössija on suomalaiskuljettajan ensimmäinen asfalttirallin voitto sitten vuoden 2015, kun Jari-Matti Latvala oli ykkönen Korsikalla.
Rallissa kolmanneksi sijoittui Hyundain Thierry Neuville.
Rovanperä lähti päätöspäivään 19,9 sekunnin johtomarginaalilla Tänakiin, mutta kärkikaksikko päätyi erilaisiin rengasvalintoihin. Tänakilla oli neljä pehmeää ja kaksi sadekelin rengasta, Rovanperällä neljä kovaa ja kaksi sadekelin rengasta.
'Tänakin rengasvalinta osoittautui oikeaksi toiseksi viimeisellä ek:lla. Virolainen oli sateen kastelemalla tiellä 29,8 sekuntia Rovanperää nopeampi ja nousi rallin kärkeen.
Viimeisellä ek:lla Rovanperän vauhti oli kuitenkin Tänakille ja muille aivan liikaa.
Kauden toisella voitollaan Rovanperä vankisti MM-johtoaan 14 pisteestä 29 pisteeseen Neuvilleen nähden. Valmistajissa Toyota kasvatti MM-johtonsa 24 pisteestä 42 pisteeseen toiseksi nousseeseen Hyundaihin nähden.
Kausi jatkuu kuukauden kuluttua Portugalissa.
Power Stagen tulokset:
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 9:01,8 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +5,7 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +21,9 |
4. | Craig Breen | M-Sport | +22,2 |
5. | Emil Lindholm | Skoda (WRC2) | +25,8 |
Kroatian MM-rallin tulokset:
sija: | kuljettaja: | talli: | aika/ero: |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 2.48:21,5 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +4,3 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +2:21,0 |
4. | Craig Breen | M-Sport | +3:07,3 |
5. | Elfyn Evans | Toyota | +3:46,0 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +8:08,5 |
Kuljettajien MM-pisteet (3/13):
sija: | kuljettaja: | talli: | pistettä: |
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 76 |
2. | Thierry Neuville | Hyundai | 47 |
3. | Craig Breen | M-Sport | 30 |
4. | Sébastien Loeb | M-Sport | 27 |
5. | Ott Tänak | Hyundai | 27 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota NG | 26 |
7. | Gus Greensmith | M-Sport | 20 |
8. | Sébastien Ogier | Toyota | 19 |
9. | Elfyn Evans | Toyota | 17 |
10. | Esapekka Lappi | Toyota | 15 |
Valmistajien MM-pisteet (3/13):
sija: | talli: | pistettä: |
1. | Toyota | 126 |
2. | Hyundai | 84 |
3. | M-Sport | 80 |
4. | Toyota NG | 30 |