Oudon rekrytointi-ilmoituksen mysteeri selvisi – mies haki nuoria tyttöjä "kirkkoasiaa" hoitamaan

kirkkoasiaa-1
Salon Seudun Sanomissa julkaistiin viikonloppuna työpaikkailmoitus, jossa haettiin naistyöntekijöitä.Kuvakaappaus
Julkaistu 26.02.2018 18:44

MTV UUTISET

Salon Seudun Sanomissa julkaistun oudon työpaikkailmoituksen arvoitus on ratkennut. Lehdessä julkaistiin viikonloppuna ilmoitus, jossa haettiin naistyöntekijöitä.

– Kirkkoasiaa. Nuoret tytöt: palkallista työtä, 20 henkilöä otetaan, ilmoituksessa kerrottiin.

Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukan mukaan seurakunnalla ei ole mitään tekemistä ilmoituksen kanssa, eikä kirkko tiennyt siitä etukäteen.

Hukka kertoo MTV Uutisille, että rekrytointi-ilmoituksen mysteeri selvisi, kun hän tapasi ilmoituksen jättäjän aamulla. Ilmoituksen jättäjä oli halunnut auttaa kirkkoa palkkaamalla lisää työntekijöitä.

– Henkilö on toiminut hyvässä uskossa, eikä ole ymmärtänyt, että sellainen ei ole kirkon tapa toimia.

Hän kertoo tietävänsä henkilön entuudestaan.

Markkinointia kirkon nimissä

Hukan mukaan kirkon nimissä on markkinoitu ja toimittu aiemminkin ilman lupaa, ja kirkon uskottavuutta käytetty hyväksi.

Lehti-ilmoitustapauksessa ei ollut kyse kirkon uskottavuuden hyväksikäytöstä, vaan vilpittömästä halusta auttaa kirkkoa.

Aiemmissa tapauksissa on Hukan mukaan esimerkiksi käyty kiertelemässä ovelta ovelle kirkon nimissä.

– On esimerkiksi jouduttu ilmoittamaan lehdessä, että kirkon nimissä käydään ovilla kiertelemässä. Se ei ole kirkon toimintatapa.

Hukka kertoo, että seurakunta ilmoittaa käynnistä aina etukäteen.

– Jos ovilla käydään ilmoittamatta, niin siitä on syytä kertoa meille.

Hukka muistaa uraltaan erään tapauksen, jossa muistisairas vanhus oli unohtanut, että pappi saapuu hänen syntymäpäivilleen.

– Vanhus ei päästänyt minua sisälle, mutta olin hyvilläni hänen varovaisuudestaan, vaikka se työreissu meni hukkaan.

Työpaikkailmoituksesta kertoi ensin Iltalehti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa