Ulkomaalaistaustaisen miehen murhan yrityksestä syytetty teinipoika varustautui tekoonsa rasistisin symbolein. Rikos tapahtui Oulussa kauppakeskus Valkeassa kesäkuun puolivälissä.
Oikeudenkäyntimateriaalista selviää, että hän oli pukeutunut tekoaikaan rasistista ideologiaa ilmentävään paitaan. Poika oli myös koristellut kenkänsä ja tekovälineenä käyttämänsä veitsen natsisymbolein. Katso poliisin taltioimat kuvat yllä olevalta videolta.
Puukotustapahtuman yhteydessä poika sai vasempaan käsivarteensa haavan. Kiinnioton jälkeen pojan käsivarsista löytyi myös teräaseella ihoon raaputettuja natsisymboleita.
Oulun käräjäoikeus käsittelee parhaillaan tapahtumia. Syyttäjä vaatii 15-vuotiaalle pojalle rangaistusta murhan yrityksestä. MTV Uutiset seuraa istuntoa paikan päällä.
Poika määrättiin mielentilatutkimukseen jo esitutkinnan aikana, joten hän osallistuu istuntoon etäyhteydellä sairaalasta.