Outokummun lukion kassakaappi vietiin, rehtori tuskailee: Mukana lähti oppilaiden yo-vastauksia

outokummun lukio KERTAKÄYTTÖOIKEUS
Outokummun lukiolta anastettiin kassakaappi 14. tai 15. helmikuuta 2018, kertoo koulun rehtori. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen. Outokummun lukio
Julkaistu 15.02.2018 17:21
Toimittajan kuva

Eetu Ruonakoski

eetu.ruonakoski(at)mtv.fi

@eeturuonakoski

Outokummun lukiolla on tänään hämmästelty koulun kadonnutta kassakaappia, jossa on opiskelijoille tärkeitä papereita. Rehtorin mukaan kassakaappi lähti tuntemattoman tahon matkaan todennäköisesti eilisen illan aikana.

Rehtori Juhani Räsänen kertoo, että kassakaapissa oli muun muassa koulun asiakirjoja ja pieniä määriä rahaa. Erityisen ikävän tapauksesta tekee kuitenkin se, että kaappiin oli säilötty myös kahden opiskelijan vastaukset venäjän kielen lyhyen oppimäärän yo-kuunteluihin.

Opiskelijoille ei voida järjestää uutta kuuntelukoetta.

– Ylioppilastutkintolautakunta on hoitanut asiaa ja sieltä on onneksi tullut huojentava tieto, Räsänen sanoo.

– Sillä tavalla opiskelijat voivat olla huoletta, että vastausten häviäminen tai varastaminen ei estä heidän valmistumistaan. Se on opiskelijan kannalta tärkein asia. Raha-asiat voidaan aina hoitaa.

Miksi kaappi vietiin?

Räsänen arvelee, että kassakaapin anastaja tunkeutui kouluun todennäköisimmin virka-ajan jälkeen eilen illalla. Varkaus on voinut hänen mukaansa tapahtua myös yön aikana.

– Aamulla me sen vasta huomasimme.

Syytä sille, miksi kassakaappi vietiin, Räsänen ei keksi.

– Melko vilkas mielikuvitus saa olla, että kuvittelee löytävänsä koulun kassakaapista rehtorin osuuden 90 miljoonan euron Eurojackpot-kupongista – tai ylipäätään mitään. Ei pienen outokumpulaisen koulun kassakaapissa arvo-omaisuutta ole, hän veistelee.

Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että poliisi on saanut ilmoituksen kadonneesta kassakaapista. Tapauksen esitutkinta on kuitenkin vasta valmistelun asteella, eikä poliisilla ole tietoa mahdollisesta tekijästä.

Tutkintaa johtavan rikoskomisarion Taija Kostamon mukaan poliisi tiedottaa asiasta todennäköisesti huomenna.

– Tämä on toistaiseksi vähän keskeneräinen aihe, ja selvittely jatkuu vielä.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos