Outokummussa Pohjois-Karjalassa havaittiin tänään maastopalo, joka on mahdollisesti kytenyt maaperässä kesästä asti.
Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen palomestari Sami Meriläinen kertoo, että palon syttymissyytä ei tiedetä.
Pelastuslaitos sai tiedon palosta, kun maanomistaja havaitsi maastosta nousevan savua. Maastosta nousi useasta kohtaa savua ja kipinöitä.
Meriläinen uskoo, että palo on muhinut maaperässä kesästä asti ja paloi nyt pintaan lumihangen läpi.
Salakavala palo kaatoi puita noin hehtaarin kokoiselta alueelta. Meriläinen arvioi, että puut kaatuivat, koska niiden juuret olivat palaneet poikki.
Kaatuneiden puiden lisäksi palo poltti maastoa ja synnytti hankeen syviä kuumia onkaloita.
Voi roihahtaa uudelleen
Meriläisen mukaan vastaavat pitkään kyteneet maastopalot eivät ole yleisiä, mutta niitä tapahtuu silloin tällöin.
Maastopalon laajuutta on vaikea arvioida, koska palo kytee maan alla lumipeitteessä. Pelastuslaitoksen mukaan maasto on kivikkoista ja epätasaista turvepohjaista maata.
Maastopalon sammuttaminen talvella on erilaista kuin kesällä. Pelastushenkilöstö käytti palon sammutukseen pistosuihkuputkia, joilla maaperään laitettiin vettä.
On mahdollista, että palo roihahtaa vielä uudelleen.
– Palo on maanpinnan alla, joten sitä ei nähdä kokonaan. On mahdotonta sanoa, onko palo varmuudella sammutettu, Meriläinen sanoo.
Pelastuslaitos seuraa tilannetta ja päättää jatkotoimista, jos palo alkaa leviämään uudelleen.