Taiteilija Pernilla Wahlgrenin perhe-elämää seurataan tarkasti Ruotsissa.
Ruotsalaisen laulaja-näyttelijä Pernilla Wahlgrenin ja hänen lastensa erityisesti Bianca Ingrosson elämää on seurattu vuosien ajan Wahlgren’s värld -tosi-tv-ohjelmassa ja Ruotsin mediassa.
Parhaillaan Pernilla juontaa supersuosittua Allsång på Skansen -ohjelmaa. Lisäksi tähdellä on jopa kaksi omaa tosi-tv-sarjaa. Toisessa Pernilla Wahlgrenin maailma -sarjassa seurataan neljän lapsen äidin elämää uran ja perhearjen pyörityksessä. Lisäksi tähti teki myös sarjan hänen luksusta tihkuvan omakotitalonsa rakennusprojektistaan.
Syntyi julkisuuteen
Pernilla on ollut julkisuudessa lähes hänen koko elämänsä ajan. Hänen äitinsä on eläkkeellä oleva näyttelijä Christina Schollin, 85, jonka arkea katsojat pääsevät myös ihastelemaan tähden show’n kautta.
Wahlgren aloitti näyttelemisen äitinsä jalanjäljissä jo pienenä.
Muusikkona hänen tunnetuin kappaleensa on Piccadilly Circus vuodelta 1985.
2000-luvulla hänen myrskyisää avioeroansa puitiin kohuotsikoissa. Wahlgren erosi tuolloin hänen kolmen lapsensa isästä ravintoloitsija Emilio Ingrossosta.
Lapsista tuli julkkiksia
Ex-parin lapset ovat myös tuttuja julkisuudesta. Heidän vanhin poikansa Oliver, 33 on ravintoloitsija sekä dj. Oliver saa pian ensimmäisen lapsen tyttöystävänsä kanssa, joten Pernillasta ja Emiliosta tulee isovanhempia.
Heidän tyttärensä Bianca, 28, kuuluu Ruotsin menestyneimpiin sosiaalisen median vaikuttajiin. Hänellä on 1,3 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Bianca toimi pitkään myös Ruotsin Talent-ohjelman tuomaristossa.
Hänellä on oma dokumenttisarja, jossa seurataan hänen meikkifirmansa kansainvälistä kehitystä. Bianca on ollut avoin parisuhdekuvioistaan, abortistaan sekä syömishäiriöstään niin äitinsä tv-ohjelmassa kuin suositulla YouTube-kanavallaan.
Lisäksi Bianca sai viime talvena oman keskusteluohjelman.
Ex-parin kolmas lapsi Benjamin, 25, on suosittu laulaja. Benjamin edusti myös Ruotsia Euroviisuissa vuonna 2018. Benjaminilla on lisäksi ollut oma kokkiohjelma.
Wahlgren sai neljännen lapsensa Theon, 16, ex-poikaystävänsä Joachim Lennholmin kanssa. Wahlgrenin ja Lennholmin suhde loppui pian lapsen syntymän jälkeen.
Wahlgren starttasi tv-ohjelmansa vuonna 2016, joka osoittautui jättimenestykseksi.
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 8. heinäkuuta.