Ovatko TTK-kilpailun vaatimukset koventuneet? Tuotanto paljastaa, millaisia tuntimääriä treenisalilla vietetään

11:09img
Jarkko Niemi jätti terveydellisistä syistä Tanssii Tähtien Kanssa -kisan kesken – Niemi muisteli Huomenta Suomessa tiistaina tanssimatkaansa tähtiopettajansa Kia Lehmuskosken kanssa.
Julkaistu 16.11.2023 12:33
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Tanssinopettaja-koreografi Sirpa Suutari-Jääskö on mukana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman taustajoukoissa neljättä kautta. Hänen mukaansa kilpailun koventuminen näkyy siinä, että osallistujat haluavat antaa tanssille aikaa aiempaa enemmän. Myös tuotanto on kehittynyt vuosien varrella.  

Sirpa Suutari-Jääskö toimii Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa show directorina neljättä kautta. Hänen tehtävänsä on muun muassa ohjata pareja kerran viikossa keskiviikkoisin ennen suoraa lähetystä.  

– Tarkistan, että pareille tulee hyviä valintoja tanssin kannalta, tanssin juoni kulkee alusta loppuun ja mukana on tarpeeksi haastavia liikkeitä, mutta myös jotakin uutta, mitä ei olisi vielä nähty tällä kaudella tai jopa edellisilläkään. Käymme läpi myös visuaalisia elementtejä, vaatteita, koreografiaa ja musiikkivalintoja, Suutari-Jääskö kertoi MTV Uutisille 15. marraskuuta. 

Sunnuntaiaamuisin Suutari-Jääskö on parien mukana kameratreeneissä, jossa jokainen tanssii oman numeronsa läpi. Ohjaaja päättää lopulliset kuvakulmat, mutta Suutari-Jääskö antaa vinkkejä, mistä kulmasta tanssi ja pari näyttäisi kaikista parhaimmalta. 

Sirpa Suutari-Jääskö Jukka Haapalainen 1

Sirpa Suutari-Jääskö on naimisissa TTK-tuomari Jukka Haapalaisen kanssa.

TTK-kilpailun kovenemisesta on ollut puhetta viime vuosina. Suutari-Jääskö näkisi kuitenkin asian enemmän niin, että ihmiset haluavat panostaa tanssimiseen paljon. 

– Ihmiset, jotka lähtevät tähän mukaan, ovat ehkä jo ennakkoon kuulleet, miten paljon joku aiempi kisaaja on treenannut ja seuranneet ohjelmaa. Ohjelman tuotanto on kehittynyt myös: mukana on haastattelut, pukusovitukset ja treenit videoidaan, jotta voidaan tehdä ohjausta ennen sunnuntaita. Myös intohimo ja kunnianhimo saavat ihmiset laittamaan paljon aikaa tanssimiseen. 

– Onneksi tiimissämme on niin mahtavia opettajia, jotka ovat valmiita venymään sen mukaan, minkälainen oppilas on. Jos oppilas haluaa tehdä paljon, niin tehdään sen mukaan. Jos oppilas ei halua antaa tälle niin paljon aikaa, niin opettaja yrittää lyhyemmässä ajassa tarjota kaiken tarvittavan. Toki, jos on enemmän aikaa käytettävissä, niin silloin ehditään hioa enemmän yksityiskohtia, Suutari-Jääskö jatkoi. 

Tämän kauden parit viettävät tanssisalilla aikaa keskimäärin 5–7 tuntia päivässä

Suutari-Jääskön mukaan alkukausi oli todella tasainen eikä ylivoimaista paria löytynyt ainakaan heti. Tämä luo hänen mukaansa osallistujille painetta ja kielii kovatasoisesta kisasta, koska jokainen tajuaa myös omat mahdollisuutensa voittoon. 

Myös harjoittelun tuntimäärät ovat kasvaneet ohjelman alkuajoista. 

– Tuotanto ei kuitenkaan millään lailla kehota lopettamaan työntekoa, vaan päinvastoin kannustaa, että ihmiset jatkavat omaa työtään siinä sivussa. Tuotannon puolesta emme halua, että kellään on sellainen olo, ettei saisi tehdä mitään muuta. Kaikissa ammateissa tarvitsee aivoille myös muuta aikaa. Tosin viime vuosien aikana on huomattu, että ihmiset varaavat harjoittelulle todella paljon aikaa, joten studiolla vietetyt tunnit ovat varmasti korkeampia kuin alkuaikoina. 

Suutari-Jääskön mukaan kaikki parit harjoittelevat tällä kaudella joko kaksi kertaa päivässä tai yhdellä kertaa useamman tunnin. Monet ovat myös vähentäneet omia töitään ohjelman takia. 

 – Yhdellä reissulla tanssisalilla voidaan olla 5–7 tuntia. Pitää muistaa, että siellä ohjelmaan kuuluvat myös haastattelut, pukujen sovitukset ja lounaat yhdessä. On toki henkilöitä, jotka ovat käyttäneet vähemmän tuntimääriä treenaamiseen, mutta voin sanoa, että nyt olisi vaikeaa osallistua, jos harjoittelee vain kaksi tuntia päivässä. Toki jotkut tekevät niin, että tekevät ammattilaisparin kanssa tiukemmat harjoitukset, ja sitten venyttelevät, käyvät lenkillä ja huoltavat kehoa.

Lue myös: Tässä ovat TTK-semifinaalin tanssilajit ja -kappaleet

– Kaikki neljä semifinalistiparia ovat todella antautuneet tälle kaudelle ja haluavat tehdä tätä täysillä. Luulen, että viehätys on siinä, kun tämä on niin ainutlaatuinen kokemus, joka on vaikeaa selittää. Kaikkein parasta tämä on, jos heittäytyy täysillä. 

Tällä kaudella on ollut useampi kylkiluun haaveri: Pernilla Böckerman  mursi kylkiluunsa, Emma Kimiläiseltä napsahti kylkiluu poikki, Sointu Borgilla todettiin kyljessä murtuma ja  Maria Guzeninalta  revähti rustoliitoskohta ja kylkeen tuli hiusmurtuma. Suutari-Jääskön mukaan näin voi käydä, kun tehdään yhtäkkiä asioita, joita ei olla totuttu tekemään. 

Lue myös: Sointu Borg ei tanssi illan TTK-lähetyksessä – magneettikuva paljasti murtuman: "Nyt ei ole syytä lähteä leikkimään"

– Vaikka olisi urheilijan kropasta kyse, niin liikekieli voi olla eri kuin omassa lajissa. Tanssissa tarvitaan taipuisuutta ja lihasten elastisuutta. Kun tehdään nostoja, niin voi olla mukana myös uhkarohkeutta. Yksi kylkiluu ainakin meni sen takia, että on yksin yritetty tehdä nostoa, ja se ei olekaan ollut vartalolle hyvä liike. 

– On siinä epäonneakin mukana. Monet opettajat odottavat, että minä tulen paikalle ennen kuin nostoja tehdään, ja katsotaan se yhdessä. Ensin käydään tekniikka läpi ja sitten vasta tehdään, mutta kun on innokkaita oppilaita, niin liikkeen tekeminen voi tapahtua joskus vähän turhan aikaisin. Nämä haaverit voisivat tietysti tapahtua muuallakin, mutta kun tekee lajia, joka ei ole omalle vartalolle tuttu tai ei sovi, niin se voi yllättää, Suutari-Jääskö kertoi. 

Lue myös: Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa mukana oleva Pernilla Böckerman on murtanut kylkiluunsa

Tuotanto pitää huolta tanssijoiden jaksamisesta esimerkiksi yhteisten aamupalojen ja teehetkien muodossa, synttärijuhlistuksien myötä sekä mieltä ja kehoa huoltamalla. 

– On psykologi, jonka kanssa saa jutella. Häneltä ihmiset ovat saaneet apua asioihin, jotka eivät välttämättä liity edes ohjelmaan, vaan tanssin kautta tajuaa jotain itsestään, jonka haluaa jakaa jonkun kanssa. Kun tanssinkieli avautuu vartalossa, niin oppii itsestäänkin uutta. Fysioterapeutit ovat koko ajan käytössä sekä viikolla että sunnuntaina lähetyspäivänä. Tuotanto varaa osallistujille myös tarvittaessa lääkärin. Osa tuottajien työtä on jutella parien kanssa, ja yritän myös omalta osaltani tehdä ennaltaehkäisevää työtä, Suutari-Jääskö kertoi. 

Alta voit katsoa semifinalistiparien aiempia tansseja!

4:16img

Matti Suur-Hamari ja Katri Riihilahti

6:05img

Yeboyah ja Valtteri Palin

3:48img

Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä

3:21img

Emma Kimiläinen ja Matti Puro

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Tanssikupla MTV Katsomossa klo 18 maanantaisin ja perjantaisin.  

Lue myös: Jukka Haapalainen avoimena TTK-tuomareiden edellisviikon linjasta: "Meillä oli selkeä putoajakandidaatti"

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa