Helsingin käräjäoikeus on tuominnut tänään kaksi miestä 2,5 vuoden vankeuteen törkeästä petoksesta.
Huijauksen uhri luovutti neljä Rolex-kelloa tuomittujen miesten kahdelle yhteistyökumppanille Helsingissä huhtikuussa. Uhri oli aikonut myydä kellot ostajina esiintyneille miehille.
Kellojen arvo oli yhteensä 429 000 euroa.
Lue myös: Ovelat huijarit veivät huippukalliit Rolex-kellot kauppiaalta – poliisi nappasi lentokentältä
Huijarit erehdyttivät uhria siten, että uhri luuli saaneensa maksun kelloista. Huijauksessa käytettiin hyväksi virtuaalivaluuttojen teknisiä ominaisuuksia.
Huijauksen jälkeen toinen ostajina esiintyneistä miehistä luovutti kellot tuomituille miehille. Nämä pitivät kaksi kelloa itsellään, toiset kaksi postitettiin Espanjaan.
Tuomitut miehet otettiin kiinni Helsinki-Vantaalla ennen maasta poistumista. Kummallakin oli yksi Rolex-kello ranteessaan.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Willy Williams, 23, ja Ronni Djordjevic, 29, tuomittiin maksamaan satojatuhansia euroja korvauksia.
Poliisi kertoi viime kuussa, ettei se ole tavoittanut kahta muuta epäiltyä.