Pääministeri Marin: Uusia koronarajoituksia harkitaan ensi viikolla – festareiden kohtalo ratkeaa tämän kuun aikana

7:17imgMTV Uutiset Live: Uudenmaan rajat auki jo tänään
Julkaistu 16.04.2020 09:10

MTV UUTISET - STT

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo Ylen Aamu-tv:n haastattelussa, että hallitus käsittelee ensi viikolla koronakriisin rajoitustoimia, sekä niiden purkamista että mahdollisia uusia määräyksiä. 

Keskusta on Iltalehden mukaan esittämässä kokoontumisrajoitusten tiukentamista viiteen ihmiseen, nyt voimassa olevan kymmenen sijasta. Marin ei ottanut esitykseen kantaa ja sanoi, että päätöksiä tarkastellaan asiantuntija-arvioiden perusteella.

Marinin mukaan pyrkimys on tehdä vielä huhtikuun aikana päätökset siitä, voidaanko kesällä järjestää festivaaleja ja muita suuria yleisötapahtumia.

Lue myös: Kommentti: Onko Suomen kesä peruttu? Koronaepidemian tartuntahuippu voi osua keskelle kuuminta festarisuvea

Marin: Hallitus ei ole antanut ohjeistusta kangasmaskien käytöstä – THL:n pääjohtaja suosittelee maskin käyttöä, mutta virallista määräystä on vaikea antaa yhdestä syystä

IL: Keskusta esittää kokoontumisten rajaamista enintään viiteen ihmiseen – muut hallituspuolueet eivät innostu

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus