"Pääsiäis-lockdown” alkoi Italiassa – paavi messuaa lähes tyhjässä kirkossa jo toista vuotta peräkkäin

paavi
Paavi rukoili pitkänperjantain messussa. Kuva: AOP
Julkaistu 03.04.2021 10:34
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Italiassa määrättiin voimaan kolmipäiväiset pääsiäisajan rajoitukset, joilla tahdotaan suitsia koronavirusepidemiaa. 

BBC:n mukaan kaikki maan alueet on nyt merkitty niin sanotusti punaisen vyöhykkeen alueeksi, joilla ovat voimassa tiukimmat rajoitukset. Maa kamppailee tällä hetkellä kolmannen tautiaallon kourissa. Tartuntoja raportoidaan päivittäin noin 20 000 kappaletta. 

Kaikki ei-välttämätön liikkuminen on kielletty, mutta ihmiset saavat pääsiäisviikonloppuna poikkeuksellisesti matkustaa ja kokoontua kahdestaan esimerkiksi pääsiäisaterialle.

Kirkot ovat auki, mutta jumalanpalvelukseen suositellaan osallistumaan vain omalla asuinpaikkakunnalla. Paavi Franciscus pitää pääsiäismessun lähes tyhjässä Pietarinkirkossa – jo toista vuotta peräkkäin. 

Lue myös: Paavi pitää pääsiäismessun ja urbi et orbi -puheensa tyhjässä Pietarinkirkossa – viime vuonna kirkon aukiolle kokoontui 70 000 ihmistä

Tuhannet poliisit valvovat

Myös liike-elämä on hiljentynyt Italiassa rajoitusten seurauksena. Kahvilat ja ravintolat tarjoavat vain noutopalveluita. Vain välttämättömimmät kaupat ovat auki. 

Pääsiäislomaviikon jälkeen eri alueet pysyvät joko punaisina tai oranssina, rajoitusten tiukkuuteen pohjautuen. Maan hallitus on ilmoittanut varanneensa 70 000 poliisia valvomaan rajoituksia koko maassa. 

Yli 110 300 ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa. Varmistettuja tartuntoja on yli 3,6 miljoonaa.

Lue myös: Via Crucis järjestetään koronan takia jälleen Pietarinkirkon aukiolla

Paavi tuomitsi ääriliikkeiden terrorin puheessaan Irakissa: "Me uskovaiset emme voi pysyä hiljaa, kun terrorismi käyttää uskontoa hyväksi"

Tuoreimmat aiheesta

Italia