Paasikivelle ehdotetaan jatkoa Kansallisoopperan taiteellisena johtajana

27964888
Lehtikuva
Julkaistu 28.01.2015 15:45

MTV VIIHDE-STT

Lilli Paasikivi jatkanee Kansallisoopperan taiteellisena johtajana.

Paasikiven kautta ehdotetaan jatkettavaksi vuoteen 2020 asti. Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus kuulee vielä henkilöstöryhmiä, minkä jälkeen se päättää työsuhteen jatkamisesta. 

Jatkosta on tarkoitus päättää helmikuun loppupuolella. Hallituksen mukaan Paasikiven lisäkausi turvaisi oopperatoiminnan jatkuvuuden ja pitkäjänteisen suunnittelun. 

Oopperan taiteellinen johtaja johtaa ja kehittää taiteellista toimintaa ja vastaa ooppera- ja konserttiohjelmiston taiteellisesta suunnittelusta. 

Paasikivi on mittavan kansainvälisen uran tehnyt mezzosopraano. Hän aloitti taiteellisena johtajana elokuussa 2013.  

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki