Suomen euroviisuedustajan paikkaa Sveitsissä lähtee tavoittelemaan seitsemän kilpailuesitystä.
Suomen euroviisuedustajan paikasta kilpailevat artistit julkistetaan tänään illalla Ylen suorassa lähetyksessä.
Suomen euroviisuedustaja valitaan viime vuosien tapaan Uuden musiikin kilpailussa (UMK), joka ratkeaa helmikuun 8. päivänä Tampereella.
Yle kertoo, että kilpailuesityksiä on yhteensä seitsemän. Lisäksi helmikuun UMK25-tapahtumassa nähdään avaus- ja väliaikanumerot, joiden esittäjiä ei ole vielä julkistettu.
Kilpailuesityksiä ei vielä tänään artistien julkistustilaisuudessa kuulla, vaan ensimmäinen esityksistä julkistetaan keskiyöllä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kaikki kappaleet ja niiden musiikkivideot julkistetaan yksitellen 9.–17. tammikuuta.
UMK:n päätuottaja Anssi Autio lupaa, että tulossa on hauska ja yllätyksellinen musiikkishow.
– Yleisöllehän tapahtumasta on muodostunut tällainen vuosittainen, hyvinkin iso ja merkittävä tv-spektaakkeli ja tapahtuma, Autio pohtii STT:lle tapahtuman merkitystä.
– Mutta musiikkiteollisuudelle ja musiikintekijöille Suomessa siitä on muodostunut laadukas, oikeastaan takuuvarma väylä päästä omalla biisillään eteenpäin ja hyvinkin pitkälle, jos miettii vaikka Käärijää.
Aution mukaan artistit pystyvät itse vaikuttamaan siihen, millainen kisakappaleen musiikkivideosta ja -show'sta tulee. Kotimaan lisäksi yhä useampi artisti pyrkii nostamaan tunnettavuuttaan kansainvälisesti.
Lue myös: UMK-juontajat fiilistelevät mahdollisia finaalikappaleita
Yleisöraadit mukaan karsintaan
Tällä kertaa Uuden musiikin kilpailuun haki mukaan yhteensä 485 kappaletta, mikä Ylen mukaan on ennätysmäärä. Hakuaika oli viime elokuussa.
– Se on aika iso määrä suomalaista talenttia, mitä meille joka vuosi lähetetään. On tosi hienoa, että ihmiset uskovat, että biisinkirjoittamisella voi parhaimmillaan tehdä itselleen hienon uran musiikin parissa, Autio sanoo.
Tällä kertaa kilpailukappaleiden valintaprosessia uudistettiin niin, että musiikkialan ammattilaisraadin lisäksi valintoihin osallistui viisi yleisöraatia, joihin oli kutsuttu mukaan joukko eri alojen edustajia.
Autio arvioi, että kiinnostus UMK:ta kohtaan on ollut jo muutaman vuoden kasvussa. Artistien lisäksi tämä pätenee myös yleisöön, sillä liput tapahtumaan Tampereen areenalla varattiin hetkessä loppuun, kun ne tulivat myyntiin lokakuussa.
Paikkavalintaa Autio perustelee sillä, että Tampereella on tällä hetkellä sellainen areena, joka sopii UMK:lle kaikkein parhaiten.
– Se on moderni ja tarpeeksi iso. Joskaan ei tarpeeksi iso, koska lippuja olisi mennyt varmaan tuplasti enemmän.
Autio kertoo, että myös yhteistyö Tampereen kaupungin kanssa on ollut sujuvaa.
Tampereen lisäksi tapahtuma on aiemmin järjestetty Turussa, Helsingissä ja Espoossa.
– Eihän UMK:kaan voi ikuisiksi ajoiksi yhteen kaupunkiin jumittua. On ihan hyvä välillä vaihtaa kaupunkia, Autio jatkaa.
Pop-perinteitä ja tulevaisuuden tähti
Osallistuvien artistien nimet on tähän saakka pidetty visusti salassa. YleX:n musiikkipäällikkö, ammattilaisraadin puheenjohtaja Tapio Hakanen antoi kuitenkin jo syksyllä hieman osviittaa, mitä voidaan odottaa.
– Tällä kaudella UMK:ssa nähdään niin suomenkielisen pop-perinteen hieno jatkaja kuin tulevaisuuden tähti, joka odottaa täyteen loistoon roihahtamista. Pääsemme todistamaan räjähtävää bändienergiaa, kuulemme saksan kieltä UMK-biisissä, tanssimme eeppisen dance-bängerin tahtiin ja herkistymme yhden UMK-historian hienoimman balladin ääreen. Kaiken kruunaa laulu, joka tanssittaa ja itkettää samaan aikaan, Hakanen kuvaili tuolloin tiedotteessa.
"Ihana, yhteisöllinen tapahtuma"
UMK25-tapahtuman juontavat Ylen Nuorten uutistoimituksen toimittaja-juontaja Jasmin Beloued ja pop-artisti Sanni, joka vietti viime vuonna artistiuransa kymmenvuotisjuhlavuotta.
– Minulle UMK merkitsee erityisesti uuden musan juhlistamista ja hienoa mahdollisuutta uudelle musalle breikata, Sanni kertoi Ylen tiedotteessa joulukuussa.
– UMK on ihana yhteisöllinen tapahtuma, jossa ihmiset ryhmäytyvät niin areenalla kuin kotikatsomoissa.
1:10
Suomen semifinaali arvotaan loppukuusta
UMK:n voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa eli Eurovision laulukilpailussa.
Viime vuonna Euroviisujen voiton vei Sveitsiä edustanut Nemo kappaleellaan The Code, ja tänä vuonna kilpailu järjestetään Sveitsin Baselissa toukokuun puolivälissä.
Euroviisuissa on jälleen kaksi semifinaalia, 13. ja 15. toukokuuta, ja kilpailun finaali järjestetään 17. toukokuuta. Se, kummassa semifinaalissa Suomi esiintyy, ratkeaa arpomalla tammikuun 28. päivänä.
Euroviisuihin osallistuvat edustajat yhteensä 38 maasta. Osallistujia on tänä vuonna yksi enemmän kuin viime vuonna, sillä Montenegro palaa mukaan kilpailuun.
Jos suunnittelee lähtevänsä katsomaan Euroviisuja paikan päälle Baseliin, on hyvä tietää, että kiinnostuneiden lippujenostajien tulee rekisteröityä ennakkoon viimeistään tammikuun 10. päivänä. Liput tulevat myyntiin ryppäittäin tammikuun 29. päivästä lähtien.