Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen pitää KHL:ää laaja-alaisesti positiivisena asiana.
KHL alkoi maanantaina, ja tiistaina jäälle pääsi liigan suomalainenkin edustaja, Helsingin Jokerit. Jalonen oli paikalla, kun Jokerit voitti kotihallissaan Severstalin 3-2.
- Suomalaista kiekkoa ja Leijoniakin ajatellen on hyvä asia, että Suomella on KHL-joukkue. Siellä pelataan illasta toiseen kovia pelejä. Pelaajat repivät itsestään kaiken irti, ja se vie heitä eteenpäin, Jalonen sanoo MTV Sportille.
KHL:n kasvattavasta vaikutuksesta Jalonen nostaa esimerkeiksi Jori Lehterän ja Leo Komarovin.
- He pelasivat itsensä KHL:n kautta NHL:ään. Heidän lopullinen kehittymisensä tapahtui nimenomaan KHL:ssä. He pelasivat siellä illasta toiseen vastuuta kantaen ja isoissa rooleissa.
KHL:n taloudelliset ja jopa poliittiset ulottuvuudet on ajoittain nostettu tapetille, usein skeptiseenkin tyyliin. Jalonen korostaa, että urheilu pysyy pääosassa.
- Vaikka Venäjällä on talousongelmia, jääkiekko pysyy KHL:ssä hyvänä. Kärkijoukkueet ovat samantasoisia kuin aikaiseminkin.
- Peräpäässä joitain joukkueita on raavittu kasaan, joten liigassa saattaa tänä vuonna olla kahden kerroksen väkeä, tuumaa Jalonen.