Paavi Franciscus voi jo paremmin – kotiutunee viikonloppuna sairaalasta

AOP Paavi Franciscus
Paavi Franciscus kuvattuna 29. maaliskuuta, ennen kuin joutui sairaalaan.
Julkaistu 31.03.2023 13:49

MTV UUTISET – STT

Hengitysvaikeuksien takia sairaalahoitoon joutuneen paavi Franciscuksen, 86, uskotaan kotiutuvan sairaalasta lauantaina.

Asiasta kertoi perjantaina kardinaali Giovanni Battista Re Vatikaanista.

Kardinaali kertoi myös toivovansa, että paavi pystyisi osallistumaan tänä sunnuntaina alkaviin pääsiäisseremonioihin.

AOP Paavi Franciscus sairaala ulko

Paavin terveydentila herätti huolestuneisuutta Roomassa. Toimittajat ja paikalliset kokoontuivat Gemellin sairaalan ulkopuolelle odottamaan tietoa Paavin tilasta. Kuva on otettu 29. maaliskuuta.

Paavi vietiin Rooman Gemellin sairaalaan keskiviikkona hänen valitettuaan hengitysvaikeuksia.

Torstai-iltana paavia hoitaneet lääkärit kertoivat paavin kärsivän keuhkoputkentulehduksesta, joka vaati antibioottikuuria.

Lääkärien torstaisen lausunnon mukaan Franciscuksen vointi oli lääkityksen myötä kohentunut ja hänen arvioitiin voivan kotiutua muutamassa päivässä.

Lue myös: Vatikaanilta lisätietoa paavi Franciscuksen terveydentilasta

Tuoreimmat aiheesta

Paavi