Paavi vierailee Arabiemiraateissa – ensimmäinen katolisen kirkon päämies Arabian niemimaalla

1:58img
Video: Kansa villiintyi paavista Ruotsissa
Julkaistu 03.02.2019 07:09

MTV UUTISET – STT

Paavi Franciscus aloittaa tänään kolmipäiväisen vierailunsa Arabiemiraateissa. Hän on ensimmäinen paavi, joka vierailee Arabian niemimaalla.

Vatikaanin mukaan vierailun keskeisenä tavoitteena on uskontojen välisen vuoropuhelun lisääminen. Vierailunsa aikana paavi muun muassa osallistuu uskontojenväliseen konferenssiin ja tapaa arvovaltaisen Egyptin al-Azharin suurimaamin Ahmed al-Tayebin.

Paavi myös pitää tiistaina ulkoilmamessun, johon odotetaan osallistuvan arviolta 135  000 ihmistä. Yli 2  000 bussin on kerrottu kuljettavan ihmisiä messuun Abu Dhabiin eri puolilta maata. Paikallisen median mukaan messusta on muodostumassa suurin julkinen kokoontuminen Arabiemiraateissa.

Lue myös: Paavi tuomitsi jouluyön messussa ahneuden ja materialismin

Vaikka valtaosa Arabiemiraattien asukkaista on muslimeja, asuu maassa silti arviolta lähes miljoona katolilaista, kertoo katolisen kirkon alueellinen edustusto. Suurin osa heistä on kotoisin Intiasta tai Filippiineiltä.

Tuoreimmat aiheesta

Katolinen kirkko